måndag 30 maj 2016

Angstinen meno, millä sen selättäisi?

Heippodei ja maanantaita ja uuden (kesäisen) viikon alkua!

Mites teidän viime viikkonne sujui? Itseäni vaivasi selkä- ja niskajumit niin pahoina, että kävin tiistai-iltana hierojalla, keskiviikkona pitkällä sauvakävelyllä ja torstaina olin sitten jo niin hyvässä kunnossa, että rykäisin illalla peräti 15km rennon hölkän! Muistelin koko lenkin ajan torstaikoulutuksessa luennoinnutta fysiatrian lääkäriä, joka puhui meille selkäkivuista ja muistutti, että selkäkipuisen yleinen vika on käsien vastaliikkeiden puuttuminen, sekä askeleen työntövaiheen virheellinen asento, eli liikkuessa varpaat eivät työnnä liikettä viimeisenä, vaan kanta. Perjantaina kävimme illalla työkavereiden kanssa ulkona syömässä ja räkätystä riitti - voi että miten poskilihakset olivat herkkinä! :D Pe-la välisen yön nukuin huonosti ja lauantai oli muutenkin jotenkin sumuisen tuntuinen päivä ja se harmitti minua kovin, koska lauantainhan kuuluisi olla se viikon paras päivä, jolloin tehdään kaikenlaista kivaa mitä ei viikolla ehditä. Tiedä sitten johtuiko harmitukseni enemmän kehnoista yöunista, miehen ylitöistä vai unien aiheuttamasta energiavajeesta, mutta olin koko lauantain kuin peffaan ammuttu karhu - ja sehän vain lisäsi harmitustani, koska negatiivinen ajattelutapa selvästi vain lisää negatiivista fiilistä! Nou hätä, kyllä minä sitten illaksi hieman piristyin mutta koko lauantain olin kuin horroksessa. Onneksi eilinen sunnuntai sujui jo virkeämmällä mielellä, pitkän sauvakävelyn, somelakon (jep, en käyttänyt kännykkää enkä tietokonetta koko päivänä lukuunottamatta paria puhelua ja tekstiviestiä, joihin vastasin), TV:n katselun ja kotijumpan, sekä ruoanlaiton merkeissä. Sunnuntai tuntui jotenkin ekstra-pitkältä ja touhun täyteiseltä, vaikka makasinkin TV:n ääressä pitkän aikaa moneen otteeseen, mutta uskon sen johtuvan somelakostani ja koin aikamoisen ahaa-elämyksen: kun ei istu koko aikaa kännykkä kourassa, ehtii kaikenlaista muuta tehdä - esimerkiksi katsomaan TV:tä, josta aina kiukuttelen etten roiku muodissa mukana kun en sitä mukamas ehdi katsoa! :D

Mutta päivän aiheeseen: alavireisyyteen. Minua ärsyttää ja harmittaa suunnattomasti se, etten osaa jotenkin naistenlehtien ja gurujen ohjeista huolimatta olla tyytyväinen siihen, mitä minulla on, vaan mietiskelen paljon niitä asioita, joihin en ole yltänyt yrityksistä huolimatta: omakotitaloa, perhettä, omaa pihaa ja terassia, sormusta, sisäistä rauhaa ja rentoa asennetta itseäni kohtaan.

Toki nykytilassa täytyy ottaa huomioon, että syypäitä siihen, etten noita yllämainittuja ole (vielä) saavuttanut on monia: parisuhteeni on suhteellisen tuore (2,5v), elimistöni kävi monta vuotta säästöliekillä kiitos liian urheilun, stressin ja liian vähäisen ravitsemuksen, joten kehon sekä fyysinen että henkinen palautuminen takuuvarmasti tulee kestämään vielä pitkään.. Lisäksi kroppani on viikonlopun jälkeen jotenkin t-o-d-e-l-l-a nesteissä ja turpea (johtunee hormoneista koska mitenkään HURJASTI en ole viikonloppuna mielestäni safkaa edes tankannut), joka kyllä kieltämättä tuntuu epämukavalta ja lisää ällötys-oloa. Turvottava olo yleensä onneksi helpottaa parissa päivässä, joten se nyt tuntuu tässä kaikkein vähäpätöisimpänä, mutta toki oloa pahentavana asiana sekin.

Positiivinen ajattelutapa on loppujen lopuksi opeteltavissa oleva asia, kun taas itsekriittisyys ja pessimistinen luonne ovat (minulle) luonteenpiirteitä, joista haluaisin opetella pois. Muistelen niitä aikoja jolloin olin (nuorempana) perus-tyytyväinen elämääni ja arkeeni ja minua sekä ärsyttää että harmittaa aivan suunnattomasti, etten tähän pysty kuin hetkittäin. Päällimmäisenä minulla on mielessä kaikki ne asiat, joita en elämässäni ole vielä saavuttanut ja joista olen jäänyt paitsi. Niskajumit ovat vieneet minulta paljon, liikaakin, ja nyt kun ne jälleen nostivat viime viikolla päätään ja muistuttivat olemassaolostaan ja kaikista niistä reissuista, jotka minulla ovat jääneet tekemättä. Huimaa, heikottaa ja jumittaa niin, etten välillä meinaa pärjätä edes kotikaupalla ja vaikka kuinka koitan pitää huolta lihaksista, ravitsemuksesta, nesteytyksestä ja levosta, olo on mikä on eikä helpota. Mitään kiitosta ja vastetta teoilleni en tunnu saavan. Harmittaa.

Minulla on nyt monta tekijää, jotka yhdessä tuntuvat latistavan mieltä. Mietin, hankkisinko kokeilumielessä jonkin selfhelp-oppaan kiitollisuuden ja tyytyväisyyden löytämisessä. Toki pitää muistaa, että kaikkien ihmisten elämissä on sekä parempia että huonompiakin hetkiä ja että ne ovat osa elämää, mutta jotenkin haluaisin itse nyt löytää sellaisen rauhan, kiitollisuuden ja tyytyväisyyden tunteen joka kattaisi arkeni - taloja, lapsia ja sormuksia toivon mukaan tulee sitten kun niiden aika on. Ongelmani tällä hetkellä on se, että odotan niitä niin kiivaasti, että koen jääväni paljosta paitsi ja epäonnistuneeni, kun en niitä vielä saavuttanut ole. Ja viimein se lapsellisin osuus: muttaku kaikki muutkin. Jep, I admit it: olen kade.

kuva lainattu

Ostoskorissani pyörii para-aikaa monien hehkuttama The Happiness Project-kirja, jonka ei pitäisi olla mikään vihersmoothieiden ja aamujoogien opus, vaan selkokielinen kirja perus-onnellisille ihmisille, joiden elämästä tuntuu puuttuvan vielä se JOKIN ja jotka etsivät onnea, vaikka periaatteessa ovat onnellisia. Täydellinen kirja - ainakin kuvaelman mukaan - minulle. Yllätin jo itseni ja luin Hyvän elämän anatomia:n ja koin monta ahaa-elämystä opuksen myötä. Miksei siis niin voisi käydä tämänkin kirjan kanssa?

Miten sinä olet onnellinen arjessasi ja jos et, niin miten asiaa työstät? Onko kukaan lukenut tuota Gretchen Rubinin kirjaa - buu vai jee?

Tsemppiä viikkoon!


 

3 kommentarer:

  1. Kyllähän sua on monella tapaa paljon koeteltukin. :) Kyllähän minäkin haaveilen tulevaisuudessa omakotitalosta ja häistä, mutta tiedän, ettei ne loppujen lopuksi todellakaan takaa onnea tai tyytyväisyyttä elämään. Enkä senkään vuoksi halua "sitten kun" -ajatukseen elämääni rakentaa.

    Mulla suurin onnellisuudentekijä arjessa ja elämässä ylipäätään on ympärillä olevat ihmiset ja mieleinen tekeminen päivittäin. Ja se, että minulla on oikeasti aikaa ja energiaa tehdä mieleisiä asioita ja olla rakkaiden kanssa. Mulla on niin huippuja tyyppejä ympärilläni, että ne tekee ihan tosi onnelliseksi. Heidän kanssaan kun jakaa elämää, niin ihan tyhmän tavalliset jutut "riittää". Kaikki muu on vain plussaa.

    Vaikka tykkäänkin olla ja öllöttää kotona, niin huomaan alkavani kiukuttelemaan ja tylsistelemään, jos minulla on liian vähän tekemistä. Puuhastelu saa minut hyvälle tuulelle. Urheilu, hyötyliikunta ja fyysinen työ onneksi rasittavat sen verran, että maltan kyllä maata ja katsoa illan sarjojakin. :')

    SvaraRadera
  2. Ihan samoja ajatuksia mulla vaikka unelmien kohteet eri. Muista silti että ihminen on tyytymätön eläin ja haluaa aina vaan lisää, tostakin tulee huono omatunto ja itsesyyttely alkaa.. Musta ainakin monesti tuntuu että elää ns puoliksi ja elämä tuntuu vaan suorittamiselta vaikka arjen pienet hetket on kivoja, esim koiran kanssa ulkoilu niin että se saa vapaana juoksennella ja saa katsoa sen riemua. Mitkä jutut sut tekee onnelliseksi, semmoset mitä sulla jo on?

    SvaraRadera
  3. Voi sinua! <3 Ymmärrän turhautumisen, etenkin jos lähipiirissä ym asioita tapahtuu, josta itsekin haaveilee. Mutta niin se vaan menee, että jokaisen on elettävä sitä omaa elämää vertailematta muihin. Ainakin itsellä on kova opettelu siitä pois, etten vertailisi , missään asiassa, koska se tuo vain huonon mielen. Monesti hyvät asiat tapahtuu kun vähiten sitä odottaa mutta myönnän, että se hetkessä eläminen on melkoinen taitolaji! Itse olen myös negatiivisuuteen taipuvainen ja vaatii paljon yrittää nähdä positiiviset puolet. Ettei menisi ainaiseksi valituskuoroksi (väsyttää huonot yöt, kaksvee uhmaa, vauva vaatii ja itkee, talonrakennus on hemmetin kulutavaa, ei oo omaa aikaa jne) vaan osais nauttia niistä hyvistä hetkistä.. Ja olla kiitollinen siitä, mitä on saanut.

    Voimia arkeen sinne <3

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3