Dreaming, wishing and hoping for it all. Childish or whatever, but still dreaming

Monissa naistenlehdissä kehotetaan tekemään unelmakartta ja (mielellään) kiinnittämään se jääkaapin oveen, jotta voi tasaisin väliajoin muistutella itseään unelmistaan ja tehdä töitä niiden eteen. Yritin itse samaa eilen, mutten kokenut sen suurempaa "onnistumisen hetkeä" tai huojennusta siitä, että tiedostaisin mitä haluaisin - päinvastoin! Listani oli yhtä naurettavan lyhyt kuin lehmän häntä (onhan se aika lyhyt?) ja sisälsi lähinnä materialistisia toiveita, eli ei aivan samaa kuin mitä ne naistenlehdet toitottavat, m.m. kasvua ja kehittymistä ihmisenä, etenemistä uralla tms. Merkki siitä, etten ole intohimoinen ihminen vai siitä, että olen lapsellinen?

Tällä hetkellä (sekä tietty tulevaisuudessakin) unelmoin turvallisesta, onnellisesta ja tasapainoisesta parisuhteesta. Eräs bloggari kirjoitti ihanasti pari päivää sitten siitä, miten hänestä tuntui hyvältä kun on käsi josta pitää kiinni, ja jonka tietää suojelevan.

Uneksin työpaikasta, joka tarjoaisi sopivasti haastetta, antaisi minulle mahdollisuuden osoittaa osaamistani, mutta jossa saisin työskennellä suurimman osan aikaa tiimissä. Aiemmin kuvittelin olevani parhaimmillani yksinäni, mutta olen osastotyöskentelyn jälkeen todennut, että yhteisössä työskentely on mukavaa: toisia voi konsultoida ja samalla on aina seuraa kahvitauoilla ;)

Unelmoin myös löytäväni tasapainon itseni kanssa: haluaisin olla tyytyväinen itseeni, tekemiseeni ja tyytyä siihen mitä minulla on ja lopettaa iänkaikkinen suorittaminen.

Unelmakarttani jäi harmillisen lyhyeksi, mikä aiheutti minulle pientä murheenkryyniä: lehdissähän kehotetaan tekemään pitkä lista kaikesta, mistä unelmoi ja mihin pyrkii - ja miltä listani näyttikään? Pari hassua ranskalaista viivaa, joista suurin osa oli materialistisia toiveita (häät: keltakultaa, talo: puuta jne) - olenko epäonnistunut ihmisenä, kun en unelmoidakaan osaa? Tarvitseeko unelmia olla miljoonittain? "Saako" tyytyä hieman vähempään ja olla liki tyytyväinen siihen mitä on? Uskon, toivon ja unelmoin, että näin on. Muuten listani tarvitsee vielä jatkoa. Pitkään.. ;)

I många kvinnotidningar uppmanas vi att göra upp drömkartor och helst av allt hänga upp dem på kylskåpsdörren så att vi kan påminnas varje dag om våra mål.
Mina egna målsättningar är få och handlar främst om materialistiska drömmar, s.s. guldringar, egnahemshus och sådant. Kvinnotidningarna ger en uppfattning att våra drömmar borde handla om att utveckla oss själva, göra karriär och sådant, så gissa hur liten, naiv och outvecklad jag kände mig, då jag knappt kunde hitta på ett enda mål, som handlade om annat än små, obetydliga saker.
På min drömkarta hittar man drömmen om ett tryggt, harmoniskt parförhållande, en arbetsplats som erbjuder passligt med "challenge", men där jag har en trygg arbetsgemenskap och bra arbetskompisar, samt hitta en balans inom och med mig själv.
Måste man ha miljontals drömmar eller är det okej att "nöja sig" med mindre? Är det okej att nöja sig med det man har och inte sträva så högt?