Feeling weak, feeling scared.

Pikainen moi!

Käväisin pyörällä kaupungilla ja havahduin pyörää parkeeratessani järkyttävään heikotukseen. Auringonvalo ahdisti, silmissä vilkkui ja mieleeni palasi heti viime kesäinen tapaturmani, jolloin koin tasan saman fiiliksen ennen pyörtymistäni ja sairaalareissua. Alkoi pelottamaan. Vedin syvään henkeä, etsin mahdollisimman varjoisan paikan ja kävelin lähimpään kauppaan hakemaan Vichyä tasaamaan suola-arvojani. Kauppojen keinotekoiset valot eivät tuntuneen lainkaan hyviltä, mutta valitsin kaupoissa hiljaa kävelyn ilmastoidussa, edes HIEMAN viileämmässä ympäristössä, kuin ulkona pistävässä kuumuudessa. Kaupoissa kiertely ei tosin ollut ihan helppoa, koska käteni tärisivät niin etten saanut tavaroista kunnon otetta, joten päädyn pukukoppiin sovittamaan paria paitaa, jotta saisin olla hetken aivan rauhassa hengitellen.

Yritin analysoida ja keksiä mikä ihme moisen heikotuksen aiheutti: olen nukkunut pitkät yöunet, syönyt kunnon aamupalan ja juonut normaaliin tapaan (eli reilun litran vettä jo aamulla). Viime päivinä olen ehkä nukkunut hieman normaalia vähemmän, mutta liikunnat ja syömiset olen hoitanut tavanomaiseen tapaan. Syömingit ovat itse asiassa olleet normaalia runsaampia, eli mistään kuihtumisesta ei nyt voi olla kyse! Tai nojaa, ehkä niskat ovat hieman jumissa eilisen makoilun jälkeen..?

Kesti jonkin aikaa ennenkuin uskalsin lähteä kotin kohti, mutta pyörän selkään päästyäni ei onneksi enää tehnyt pahaa lainkaan.

Kotiin päästyäni vastaus heikotukseen selvisi: ukkonen jyrähti suoraan talon yllä niin että oksat pois. En yleensä reagoi ukkoseen (tai kuten jotkut tekevät täyteen kuuhun), mutta sen aiheuttama pistävä ulkoilma taitaa olla syypää mun hymyyn heikotukseen. Nyt siis lepoa. Voisihan sitä pakkaillakin..?

necklace Kalevala Koru sunglasses Ray Ban

top Zara

Ett hastigt hej å hallå!
Fy farao en sån svag känsla jag plötsligt drabbades av då jag tog  en hastig runda på stan: det blinkade för ögonen, händerna skakade och hela världen kändes som en stor karusell i den stickande solen - exakt samma känsla som jag hade för exakt ett år sedan, precis innan jag svimmade och hamnade in på sjukhus. Fy så rädd jag blev. Bestämde mig för att gå så fort som möjligt till närmaste butik för att köpa en flaska Vichy och gick sedan i butiker en stund för att undvika solen och hettan. Det visade sig bara inte vara så lätt att strosa omkring, då mina händer darrade så att jag knappt klarade av att hålla i någonting!
Medan jag gick omkring försökte jag fundera vad i tusan som var orsaken till min känlsa. Under de senaste dagarna har jag ätit och druckit normalt (om inte rikligare!), sportat normalt och sovit - nja, litet mindre än normalt, men förra natten riktigt gott och länge. Kanske nackmuskulaturen är en aning spänd efter gårdagens chill i Kirjurin?
När jag äntligen vågade cykla hem insåg jag direkt vem som är skyldig: åskan, som bullrade till direkt ovanför huset. Jag brukar inte reagera på åskväder, men det är den enda orsaken jag nu kommer på. Bäst att vila ett tag, tror jag. Kanske jag kunde packa litet..?