tisdag 9 april 2013

How the bits you´re chewing affect yourself, your friends and finally the world

Blörgh. Eilispäiväni ei mennyt ihan kuten Strömsössä: aamupalan nautiskeltuani tunsin miten vatsassa alkoi kiertää, enkä hetken päästä enää tiennyt miten päin olisin ollut - niin kuvottava olo minulla oli!

Oloni helpotti vasta iltaa kohti ja olin enemmän kuin kiitollinen jokaisesta suupalasta jonka sain nielaistua. Tosin tuntui kaksipiippuiselta kun välillä teki oikein mieli ruokaa (ah, varsinkin ruisleipää voilla!), mutta jo parin nielaisun jälkeen alkoi jo kaduttaa. Kiitos kiitos kiitos, että oloni oli (koputtaa puuta) tänä aamuna parempi, enkä ole aamupalan jälkeen(kään) kärsinyt pahasta olosta (vielä..).

Eilisaamu: sänky, Hullut päivät-kuvasto ja peitto
Vatsaa rauhoittavaa luomu-rooibos-teetä
Anyway. Ehdin eilen peiton alla maatessani lakananvalkoisena mietiskellä aika monta eri teoriaa läpi siitä, mikä pahan oloni aiheutti: oliko se jotain mitä olin syönyt? Edelleisenä iltana paistoin lettuja ja kokeilin samalla niitä famouseja blogi-banaaniplättyjäkin (vihdoin ja viimein!) ja aamupalankin koostui ihan normaalista kaurapuuro-raejuusto-mansikka-setistä - ei siis sinänsä mitään uutta eikä kummallista (ellei nyt banskulättyjä lasketa, mutta en pidä niitä pääepäiltynä ainesosien perusteella: kananmuna ja banaani). Pahan oloni saattoi myös aiheuttaa jokin pöpö, jonka olin saanut töistä (tai ruokakaupasta, lätkähallin vessasta..  - pöpöjä nyt liikkuu ihan kaikkialla), jossa jo moni kollega on päätynyt vuoteen omaksi vatsataudin takia. Vai oliko vatsatautini sittenkin kehoni jälkireaktio työstressille, josta kärsin viime viikolla? Ehkä kroppani uskalsi rentoutua vasta nyt ja sairastua, kun se tunsi, että sille oli aikaa (naurettava ajatus, mutta tosi: kuinka moni ei sairastu aina pidempien lomien ensimmäisinä päivinä? Aivan. Kroppa ei pysähdy edes sairastumaan, jos se käy liikaa ylikierroksilla).

Tästä vatsatauti-spekuloinnista on hyvä vetää aasinsilta aiheeseen, jota tutkiskelin siinä peiton alla maatessani paljon ja joka on muutenkin (jo ennen pöpöilyä) pyörinyt mielessä: puhtaampi ruokailu. Minkä taaksensa jättää, sen edestään pian löytää. Mitä suuhunsa pistää, näkyy joko pitkällä tai lyhyellä aikavälillä kehossa - usein ensin sisältäpäin, mutta myöhemmin myös ulkokuoressa. Siitä lähtien kun muutin kotoa omaan kämppään olen (luonnollisesti) itse saanut päättää mitä kotiini kaupasta kiikutan ja mitä suuhuni pistän. Olen m.m. siitä lähtien valinnut aina Luomu-kaurahiutaleita puurohiutaleikseni, kuten kokojyvätuotteetkin. Miksi? Terveellisten vaikutusten, sekä hyvän maun vuoksi. Ensimmäisenä mainitun toki myös sen eettisyyden (kauniimman pakkauksen..), sekä tietoisen valinnan vuoksi: haluan näyttää kauppiaalle, että tätä tuotetta kuluu ja että hänen kannattaa pitää yllä suhdetta viljelijään, joka minun Luomu-kaurahiutaleeni tuottaa ja hankkia niitä lisää kaupan hyllyynsä.


Luomu-tuotteet mielletään usein luksukseksi, kiitos korkeampien hintojen (verrattuna tehotuotettuhin tuotteisiin). Myönnän itsekin välillä sortuneeni ajatteluun, että pelkästään Luomua ostavat ovat joko hippejä tai snobeja - eihän kukaan muu viitsisi maksaa niin paljoa ruoasta! Luomua ostamalla voi saavuttaa tietynlaisen statuksen, minkä tähden juuri varakkaammat henkilöt yhä useammin valitsevat ne ja vahvistavat seuraavansa nykypäivän trendiä, johon kuuluu downshiftaaminen. Mites ne "hipit" sitten - miksi he käyttävät viimeisetkin pennosensa kalliimpiin Luomu-tuotteisiin, kun halvempiakin olisi saatavilla? Siksi, että laatu korvaa määrän.
Eilisen välipala
Luomu-ruoka on puhtaampaa kuin tehotuotettu. Sen viljelyssä ei sovi käyttää hyönteismyrkkyjä (joiden vaikutusta ihmiskehoon en edes halua tietää, enkä näinollen uskalla sitä googlatakaan), eikä luomu-lihaa kasvattavat eläimet saa syödä myrkytettyjä rehuja. Hyönteisiä ja tuholaisia torjutaan käsin kitkemällä ja annetaan luonnon hoitaa oman osansa (lue: linnut syövät suurimmat, mehevimmät ja näin ollen suurinta tuhoa aiheuttavat matoset). Luomu-tuotteet eivät myöskään sisällä geenimanipuloituja ainesosia, joka todella lämmittää mieltäni: en voi käsittää miksi esim. vihannesten pitäisi olla tasan samannäköisiä - toistensa klooneja - ja miksi niitä täytyisi olla tonneittain saatavilla. Toki olisi kiva jos aina kauppaan mennessä voisi olla varma, että kyseistä vihannesta löytyisi, koska niitä kasvaisi miljoonalla pellolla kaupan takapihalla, mutta skeptisenä näiden geenimanipuloitujen vihannesten ravintosisältöä kohtaan, muutan mieluummin kauppalistaani.
Luomu-tuotanto tukee myös luonnon omia varoja, eikä kuluta niitä. Kiitos vaihtovuoroisen viljelyn ja vaihtoehtoisen tuholaismyrkytyksen, ei huolta esim. vesistöjen likaantumisesta ole. Pidemmällä aikajanalla tämä tarkoittaa myös, että tulevaisuudessakin maailma olisi yhtä puhdas (ja takuuvarmasti puhtaampi) kun mitä se nyt on.

Tämän päivän aamiainen: luomu kaurapuuroa, mansikoilla, raejuustolla ja pähkinöillä. Lisäksi luomu-rooibos-teetä
T on viime aikoina kiinnostunut kovasti luomuilusta, minkä takia meidän keittiöömme on pikkuhiljaa ilmestynyt erilaisia veikeitä juttuja Luomu-logolla varustettuina. Itse olen aiemmin valinnut lähinnä kikherneeni, papuni ja kaurahiutaleeni luomuina, sekä silloin tällöin esim. viiniä, olutta tai suklaata. Lueskeltuani (m.m. koko eilispäivän kiitos vtasataudin) enemmän luomutuotannosta, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Luomua kannattaisi tukea enemmänkin. En kuitenkaan tarkoita sitä, että alkaisin fanaattisesti hypettää pelkkiä Luomu-tuotteita ja saamaan itkupotku-raivareita, jos ei kaupasta Luomua löytyiskään. Edelleen aion ostaa tehotuotettuja kotimaisia kasviksia ja ulkomailta tuotuja hedelmiä, mutta lupaan valita luomu-version aikaisempaa useammin - en kuitenkaan joka kerta. Kaikenlainen fanaattisuus ja ehdottomuus on pahasta - oli kyseessä sitten laihdutus, ostosten tekeminen tai politiikka.
Haluan kuitenkin osoittaa kauppiaille ostamalla Luomu-tuotteita, heidän kannattaisi lisätä näitä valikoimaansa, koska ostovoimaa on. Meillä kuluttajilla on meinaan suuri vaikutus siihen, mitä kauppojen hyllyistä löytyy!

Eilisen kevyt lounas: luomuporkkanoista ja luomu-parsakaalista tehty sosekeitto, luomu jälkiuunileipää sekä juustoa

tekstiin lainattua faktaa Luomu-sivustolta

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3