5 random faktaa minusta

Omia suosikki-aiheitani blogeja lukiessani ovat arjen kuulumiset, ruoka-aiheiset jutut (reseptit kuvineen tuovat aina inspiraatiota omaan kokkailuun!), sekä Q&A:s-tyyppiset postaukset tai kuten ajattelin kutsua omaani n.s. faktapostaukset, joissa kirjoittaja paljastaa itsestään X määrän random faktoja itsestään. Ne jaksavat aina yllättää, koska vaikka kirjoittaja voi pitää itseään ties miten outona ominaisuuksiaan tai paheitaan paljastaessaan, tunnistaa aina vähintään yksi lukija itsensä niistä!

Koiralenkin jälkeinen selfie viime talvelta

1.  Juostessa olen kova syljeksimään. En siedä sitä kun kroppa lämpenee ja limaa alkaa erittyä nenästä kurkkuun ja syljeksin sitä pois sitä mukaa, kun sitä valuu. Nenääkin niistelen ronskisti metsäpoluilla, mutta vain silloin kun kukaan ei näe (tai kun LUULEN ettei kukaan näe..)

2. Ruoan suhteen olen todella kaikkiruokainen - mutta valikoiva, en nirso. Oikeastaan ainoa inhimillinen (unohdetaan nyt kaikenmaailman kivekset ja toukat) ruoka-aines, josta en pidä, on Aurajuusto. Valikoivalla tarkoitan sitä, että olen tarkka siitä mitä syön: jos jokin ruoka ei maistu mielestäni hyvälle, jätän sen heti lautaselle. Karkinkin jätän kesken, jollei se lunasta odotuksiani. Tämän vuoksi minun kanssani ruokailut on helpointa hoitaa buffassa, jossa voin maistella kaikkea ja sitten päätyä santsaamaan niitä ruokia, joista oikeasti pidän. I know, tämä väistämättäkin johtaa siihen, että lautaseltani osa joutaa roskiin ja häpeän hävikkiä, mutta mieluummin napsin energiani hyvänmakuisesta ja mieluisasta ruoasta, kuin täytän mahani jollain, josta en pidä ja kärsin sitten morkkiksesta siitä johtuen.

Makumaailmani ei ole kovin vaativa ja rakastan yli kaiken erilaisten kasvisten yhdistelemistä johonkin suolaiseen, esim. fetajuustoon

3. Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, poistin ensitöikseni ulko-ovesta "ei mainoksia, kiitos"-lapun, koska suorastaan rakastan mainoksia ja niiden selaamista - vaikken päätyisi ostamaan niiden perusteella yhtikäs mitään! Jokin niissä kauniissa kuvissa vain on ja saapahan samalla tietoa uutuus-tuotteista ;)

4. Keksin pienenä itsekseni lauluja, joita Ukki sitten videokuvasi. Onneksi harvalta enää löytyy VHS-laitetta, jottei näitä ihania rallatuksia ruseteista ja poneista kovin usein päästä todistamaan..

5. Olen todella kilpailuhenkinen, mutta samalla inhoan kisailua, koska inhoan yli kaiken häviämistä. Pienempänä en ollut kovin hyvä missään urheilulajissa, enkä siksi tykännyt esim. viestistä, koska en koskaan voittanut. Vanhemmiten olen muuttunut monessa lajissa paremmaksi, mutta yhdessäkään en loista, ja koska pystyn pakottamaan itseni aivan äärirajoilleni, pelkään mitä voin kilpailuillani itselleni aiheuttaa, koska vaikka kroppa jo huutaisi STOP, pääni käskee vielä jatkamaan koska häviämään en suostu. M.m. tämän vuoksi crossfit ei sitten minulle oikein soveltunut, tai sitten minulla pitäisi olla valmentaja, joka määrittelisi tasan koska SAAN lisätä painoja ja jatkaa ja koska pitäisi lopettaa - itse kun en tätä tajua ja uhkasin pökrätä pariin otteeseen boksilla kun piiskasin itselläni MaVe:n enkkoja..

Äitienpäivän asu ja kuulumiset

Heippa vaan! Ajattelin pitkästä aikaa tulla tekemään postausta näin arki-iltana työpäivän jälkeen - jopa sellaisen työpäivän, jona olen viettänyt koko 8h työvuoron puhelimessa ajanvarauksia ja hoidon tarpeen arviointeja, sekä neuvonta-puheluita tehden. Mies nukkuu sohvalla ja koira visusti siinä vierellä, joten mikäs minulla tässä koneen ääreen jälleen ollessa :D

Aamulla heräsin normaaliin tapaan kellon soidessa hieman ennen kuutta ja tunsin, miten kurkussa orastava kaktus sen kun kasvaa. Olen jo parina aamuna herännyt karhea, jopa kivulias tunne kurkussa ja tänään se tuntui entistä pahemmalta. Koska mies oli töissä ja tulisi vasta minun jo lähdettyäni kotoa, en juurikaan availlut ääntäni ennen töihin menoa ja voi herranjee mikä harakka suustani tulikaan kun yritin huudella koiraa aamulenkillä! Nyt pitäisi heti hakea kaupasta kaiken maailman hunajat, inkiväärit ja valkosipulit käyttöön ja tätä kirjoittaessa hauduttelen samalla uusinta suosikkiani: Pukkan piparminttu-laku-teetä. Suhtauduin todella skeptisesti lakun makuiseen teehen, mutta maistettuani tätä kampaajalla olin aivan myyty ja arvatkaa vain kuinka iloinen kun juuri tätä laku-versiota löytyi jopa meidän S-Marketista! Jee!

Viikonloppuna saimme nauttia mitä ihanimmista aurinkokeleistä, mutta keksinpä jo yhden huononkin puolen (itikoiden, siitepölyjen ja käärmeiden lisäksi) kuumissa keleissä: no juuri se kuumuus; koiraa ei voi ulkoiluttaa kuin aikaisin aamulla ennen auringonnousua tai vasta illemmalla sen jo laskettua ja yhtä lailla omat lenkit pitää säätää noihin aikoihin. Itselleni tulee tosi herkästi huono ja heikko olo jos oleskelen suorassa auringonpaahteessa (ei päde terassilla makoiluun ;)) ja yritän liikkua samalla - eilenkin pelkkä kävely teki pahaa! Mietinkin itse asiassa eilen Ronjaa lenkittäessäni illalla, että ihmiset kyllä ovat tosi erilaisia: toiset juoksevat jopa maratooneja +20 helteissä ja minä ahdistun jo pelkästä kävelystäkin kun mittari kohoaa yli +20. Toisaalta sekin on tottumuskysymys, koska jos miettii vaikka afrikkalaisia jotka oleskelevat kokoajan kuumassa, eivät he kärsi millään lailla helteistä, vaan viettävät arkeaan ja urheilevat ihan normaaliin tapaan siellä. Okei ehkä heilläkin treenit säädetään vuorokauden ei kaikista kuumimpiin-kausiin, mutta jos keskilämpötila on +33 , on periaatteessa meidän (minun) makuuni AINA liian kuuma :D

"ottaisiksä musta kuvan?" Illalla kekkereiden jälkeen, neiti kalkkunasääri

toppi H&M shortsit Forever21 laukku MiuMiu

Nojoo anyway lauantai-iltana päätin lähteä palauttelevalle höntsäily-lenkille ja jätin suosiolla kerrankin sykemittarin kotiin ja pakkasin pelkät kotiavaimet ja kännykän Spibeltiini. Vaikka koen Ambitin tuovan sekä turvaa (seuraan, etteivät sykkeet nouse liian korkeiksi) että lisää intohimoa juosta pidempiä lenkkejä, on sillä viimeiseksi mainittuun viitaten myös se nurja puoli, että sitä tulee helposti kuulosteltua enemmän mittarin antamin arvoja kuin omaa kroppaa. Halusin kerrankin siis juosta ilman että tietäisin kulutettua energiamäärää, kilometrejä tai sykkeitä ja lähdin hissukseen hölkkäämään illan suussa. Vaikka alku tuntui tahmaiselta, alkoi askel pikkuhiljaa rullata ja tunsin, miten askeleeni keveni (voi miten kliseistä, mutta totta) ja sieltähän se sitten tuli: juoksijan flow, eli tila, jossa juoksija tuntee olevansa voittamaton, painoton ja tietyllä tapaa yhtä luonnon kanssa. Jatkoin siis hyvän fiiliksen siivittämänä hölkkäilyä leveä virne naamalla ja kun vihdoin lopettelin kotikulmilla, tiesin, että olin lyönyt enkan: pitkiin aikoihin en ole noin kevyen tuntuisesti juossut yli 10 km (tiedän matkan, koska olen aiemmin juossut samaa mittari ranteessa)! Jälkihikeä odotellessa ja jäähdytellessä hain Ronjan mukaani kotoa ja suuntasimme koulun futiskentälle heittelemään frisbeetä ja palloja (molemmat koiran suosikki-leluja). En tiedä kumpi meistä oli onnellisempi kotiin palattuamme, mutta olimme molemmat yhtä hymyä. Lenkkien kunniaksi nautiskelimme tytöt molemmat gourmeeta: Ronjalle raakaa lihaa ja minulle salaatti, jonka kanssa maistelin uutta valkkaria, jonka haimme jo perjantaina Alkosta. Minä, joka en valkoviineistä edes pidä, taisin löytää uuden raikkaan makeahkon, mutta silti vähäsokerisen suosikin! Sunnuntaina, eli äitienpäivänä, olin edelleen aivan fiiliksissä lenkistäni ja kävimme sekä minun että miehen äitejä moikkaamassa, sekä isoäitejä omilta osiltamme. Kaikin tavoin onnistunut viikonloppu oli siis kyseessä :)

Ei mitään filttereitä, vaan puhdasta onnea reilu 10km jälkeen :)

..ja palautusateriaa. Kuvasta puuttuu leipä, jota söin hiilarin lähteenä :)

Sellaista tänään ja viikonlopulta. Entä sinulle?

Aamupuuron upgreidaus

Hei nyt on pakko tulla heti aamusta jakamaan kanssanne aivan loistava, mutta epäilyttävän kuuloinen resepti aamupuurosta. Luin tästä alunperin ihanasta Lunni leipoo-blogista ja päätin vihdoin rohkaistua kokeilemaan sitä tänä aamuna. Uskon, että tässä on raejuusto-puurolle, sekä valkuaispuurolle selkeä haastaja niin makunsa, koostumuksensa kuin trendikkyytensäkin (moni välttää tänä päivänä maitotuotteita) puolesta - ravintoarvoja nyt unohtamatta! Itse pyrin syömään Ravitsemussuosituksien mukaan, enkä eliminoi ruokavaliostani mitään muuta kuin pikaruokaloiden hampparit, pizzat ja muut selkeästi epäterveelliset noutoruoat. Myönnän, että ruokailuni ovat aika monotonisia ja ahdistun (edelleen) ajoittain tiettyjen, aiemmin "kiellettyjen" ruokien äärellä, mutta pyrin tekemään pieniä muutoksia enkä edes yritä kerralla syödä montaa erilaista asiaa, joita pitkään olen vältellyt. Ihminen ei tarvitse sokeria, mutta jos se tuo mielihyvää, en usko että se pienissä määrissä haittaa ketään, pilaa kenenkään terveyttä eikä hampaita :)

Nojoo mutta nyt siihen puuroon:

Pehmeä soijajugurttipuuro (1 annos)

1 dl (luomu) kaurahiutaleita

2 dl nestettä (itselläni 50/50 mantelimaitoa ja vettä)

ripaus hyvää suolaa (itselläni Himalajan suolaa, koska se maistuu tavis-suolaa paremmalta)

Valmista puuro joka liedellä tai mikrossa ohjeen mukaan ja lisää sitten 2-3 rkl soijajugurttia valmiin puuron joukkoon, sekoita ja anna jäähtyä. Lisää sitten joukkoon lisukkeita makusi mukaan ja nauti samettisen makuisesta puurosta.

Soijajugurttina minulla oli Rainbown versio, joka on sokeriton ja kaupan halvin, mutta valitettavasti myös aika happaman - jopa hieman pahan - makuinen. Ensi kerralla kokeilen korvata soijajugurtin esim. Alpron vastaavalla versiolla (heiltäkin löytyy sokeriton versio! Eikä se se sokerittomuus nyt ihan välttämätön ole, mutta pyrin minimoimaan piilosokereita jo ihan hampaiden hyvinvointia ajatellen) tai sitten turkkilaisella jugurtilla.

Lisukkeiksi valitsin mansikat, sekä puolikkaan jääkaapin pohjalla pyörineen päärynän, kookoshiutaleet, kaakaonibsit sekä maapähkinävoisilmän. Viimeiseksi mainittu ei olisi ollut pakollinen, mutta koska jugurtti oli sen verran tympeän makuista halusin taittaa sitä jollain ja koska marjoina oli suht neutraalin makuinen mansikka, päädyin lisäämään voisilmän koko komeutta rumentamaan :D Uskoisin, ettei esimerkiksi mustien viinimarjojen kera tulisi tätä probleemaa. Kookoshiutaleet tuovat ihanasti makua puuroon, kun taas kaakaonibsit tuovat ihanaa rapsakkuutta ja tekstuuria muuten aika tasaisesti nieltävään puuroon. Tykkään, että ruoassa on jotain pureskeltavaa :)

Mitä luulet, uskallatko jättää raejuustot tai munanvalkuaiset puurostasi pois ja korvata ne (soija)jugurtilla? Suosittelen! :)

Erilainen vappu ja pari sanaa onnesta ja avioliitosta

Moikka kaikki! Miten vappu sujui? Itse totesin eilen, että taisi olla elämäni rauhallisin vappu vähintään 10 vuoteen! Jopa lapsena touhusin ja touhotin vappuna enemmän kuin tänä vuonna, mutta väliäkö sillä. Tänä vuonna ei vain ollut fiilistä. Mahdollisuuksia olisi ollut, muttei draivia.

Sen sijaan vietin vappuaaton aattoa vanhempieni mökillä saaressa, terassilla skumppakautta avaten, paljussa lilluen ja merta ihaillen, talviturkkini mereen heittäen (aivan mielipuolista ja saakelin kylmää!) sekä hyvin syöden ja sekopäiselle koiralleni kippurassa nauraen. En muista koska olisin nauranut yhtä heleästi ja mahani pohjasta suorastaan räkättäen ja voi miten hyvältä se tuntuikaan. Viime aikoina on ollut niin paljon vastoinkäymisiä ja kestettävää, etten ole jaksanut löytää ilonaiheita kovin monesta asiasta vaan enneminkin koittanut selvitä arjesta. Alakuloisuutta ja ärtyneisyyttä on ollut ilmassa ja siitä miesparkani on saanut kärsiä, mutta joskus elämä potkii päähän ja minua se nyt on viime aikoina tuntunut potkivan hieman liikaakin, enkä ole ehtinyt nostaa nyrkkejä suojaukseksi, vaan ottanut iskut posket paljaina vastaan.

Aihetta sen kummemmin nyt avaamatta voin kertoa, että alavireisyys on johtunut lääkityksestä, joka minulla on aloitettu sekaisin olevaan hormonitoimintaani (hemmetin vuosien takainen ylikunto..!!) ja suunnitelmiin, jotka sitten menivät ihan päin honkia. Lisäksi väsymys, sateet, työkiireet ja paineet tuntuivat kasaantuvan niin, etten enää tiennyt mitä tehdä. Harmitus ja nuo edellä mainitut yhdistettyinä urheilukieltoon purkautuivat lopulta hervottomaan itkuun. Onneksi se tapahtui juuri ennen vappua, jolloin pääsin nollaamaan päätäni ja ajatuksiani miehen ja vanhempien kanssa mökille ja kotiin lauantaina palattuamme pää tuntui hieman selkeämmältä. Sunnuntaina kävin ennätyspitkällä lenkillä reilu viikon juoksutauon jälkeen ja padamm! Suunnon Ambitini näytti lopputulokseksi 14 km, aikaa 1,5h ja keskisykkeet pururadan ylä- ja alamäkiä taittaen 156! Voi sitä onnistumisen ja ilon tunnetta, joka sisältäni kumpusi - se tuntui jotenkin vielä paremmalta kun koko kulunut viikko oli ollut suoraan sanottuna yhtä peetä. Niin se vain minun kohdallani on, että liikunta raittiissa ulkoilmassa tuo hyvän olon ja onnistumisen tunteen ja sen jälkeen kun vielä saa tankata reippaasti hyvää ruokaa - niistä minun onneni ja hyvä oloni kumpuaa! Viikon lepo ja kävelylenkit tekivät hyvää ja koin ahaa-elämyksen sen suhteen, että lepoa todellakin voisin repertuaariini lisätä ja arvostaa myös sitä kävelyä, enkä vähätellä sitä juoksuun verraten. Juoksusta saan suurimmat kiksit, mutta jotta sitä jaksan tehdä, täytyy himmata välillä.
Sunnuntai-iltana purimme tilannetta miehen kanssa ja päätimme, ettei anneta vastoinkäymisten nyt lannistaa, mutta otetaan aikalisä ja koitetaan stabilisoida ja tasata elämää, joka nyt on ollut aikamoista höykytystä etenkin minun osaltani. Onnellinen olen siitä, että olen tuollaisen kultakimpaleen rinnalleni löytänyt, koska tunteita ja niiden purkauksia, sekä hormonihyrräyksiä on nyt sadellut kuin pikku-ukkoja syksyllä. Vaikka kuinka olen surkutellut sitä, ettei mies (vieläkään) ole tajunnut kosia ja halunnut osoittaa sormuksen kera, että tahtoo olla kanssani ihan aidon oikeasti, tajuan kyllä (vähintäänkin alitajunnassani) että hän kaikkien näiden koettelemusten jälkeen olisi jo - ollessaan epävarma - nostanut kytkintä ja lähtenyt. Loppujen lopuksi emme ole olleet kovinkaan kauaa yhdessä, eikä siksi meillä tarvitsisi olla kovinkaan kiire kihlautumaan. Olemme jutelleet aiheesta paljon ja todenneet, että olemme sen tiimoilta kovin erilaisia: minä haluaisin virallistaa suhteen vaikka heit, kun taas miehelle se ei ole niin tärkeätä, eikä asialla siksi ole hänen mielestään kiire. En osaa selittää miksi ylipäätään haluan kihloihin ja naimisiin, mutta kai se ihanan sormuksen ja juhlan lisäksi on sellainen varmuuden tunteen lisääjä ja tuoja (vaikkei avioliittokaan mikään purkamaton juttu ole - voi sitä erota oli naimisissa tai ei!) ja tietynlainen sinetti ja merkki ulkopuolisille, että kuuluu toisen kanssa yhteen. On ironista, että samalla kun haaveilen kihloista ja häistä päivittäin, toivon useimpien naisten tapaan yllätys-kosintaa. Mitään elokuvamaista polvistumista TV-kameroiden edessä en missään nimessä toivo, mutten toisaalta haluaisi tulla kosituksi peiton alla puoliunen pöpperössä tai heti sanaharkan jälkeen puolivitsillä heitettynä. Haha ymmärrän hyvin, että miehet kokevat olevansa aikamoisen paineen alla kosintaa suunnitellessaan - miettikää nyt miten paljon VOISI mennä vikaan! - tietäessään, miten tärkeä juttu se useimmalle naiselle on. No, aika näyttää koska ja jos kosinta minunkin kohdalleni osuu - sitä odotellessa :) Odotellessa ehtii ainakin haaveilla sormuksista ja häistä ja siinä riittääkin suunnittelemista. Sormuksien suhteen uskon olevani jo aika varma minkälaiset olisivat minun tyylisiäni, samoin tiedän haluavani kevät- tai syyshäät (koska inhoan a) kesähelteitä ja hikoilua, b) talvipakkasia ja hyytävää kylmyyttä). Tai no sormuksiin vielä palatakseni, muuttuu makuni hieman tässä ajan kuluessa, mutta solitaire + rivisormuksen, eli puoliallianssi (kivet peittävät puolet sormuksesta) yhdistelmä on makuuni parhaan näköinen, vaikken osaa päättää kumpi olisi kumpi - kihla- ja vihki. Samoin tykkään myös puolialliansseista, joissa on isompi kivi keskellä, mutta koska kivien koko kulkee yhdessä hinnan ja usein myös käytönnöllisyyden kanssa, enkä mitään überkallista sormusta kehtaisi pyytää.

Princess-sarjan C31851-sormus sopisi sekä budjettiini että makuunikin, kunhan sen vain saisi hieman pyöreämmällä rungolla kuin tässä kuvassa. Sormuksen tiedot tässä 

Tälläinen pyöreän muotoinen solitaire on unelmieni sormus! Kuvassa on Bluenileltä tilattu kaunokki, mutta itse toivoisin sormukseni olevan kotimaista tuotantoa, joten joudun siksi jättämään Bluenilen harkintamyssyyn. Sieltä toisaalta saisi hyvämaineiselta myyjältä sormuksen huomattavasti edullisemmin kuin täältä Suomesta, mutta koska suosin kotimaista emmin kyllä vielä.. Kotimainen on aina kotimainen ja työllistämistä Suomessa haluan ja aion tukea - oli kyseessä sitten tomaatti tai timantti!

Löysin kuvan google kuvahaulla, mutta kyseessä pitäisi olla kotimaisen Kohinoorin sormukset ja voi kuola! Tämän takia en lyö solitairea täysin lukkoon, koska katsokaa nyt - on tuo combo kyllä säihkyvä ja upea! Rivisormuksella saisi isoa, yksittäistä kiveä enemmän säihkettä halvemmallakin ;)

Tässä kotimaisessa Kultajousen Princess-sormuksessa yhdistyvät kaikki ne ominaisuudet, joita solitairelta toivon: valkokulta, kruunuistutus, pyöreä kivi ja sormus, joka kapenee tuossa kiven kohdalla. Näin kivi pääsee mielestäni parhaiten esille! Kestäisipä budjetti tälläistä kaunotarta..

Tässä vielä Kultajousen Princess-sarjasta toinen kaunotar. Minkälainen sormus sopisi parhaiten tälläisen kaveriksi? Solitaire joka kapenee kiven ympäriltä olisi unelmani ja voisi istuakin tuon kaveriksi, mutta olisiko lopputulos liian tönkkö kahden ison kiven kanssa ja pääsisikö solitairen kivi silloin oikeuksiinsa vai jäisikö tämän varjoon?

Kuvien perusteella voi jo todeta, että saatan päätyä Kultajousen Princess-sarjan sormukseen, koska niissä yhdistyvät ne tekijät, jotka ovat minulle tärkeitä: kotimaisuus, luotettavuus (timantit tulevat tarkastetuista lähteistä eivätkä ole n.s. veritimantteja) laatu, kaunis ulkomuoto sekä hinta. Sormus, joka on varustettu näillä ominaisuuksilla on ilonaihe sekä sen valmistajalle, tuottajalle, että kantajallekin :)

Suurien päätöstentekojen, lisääntyneen auringonpaisteen ja oivalluksien jälkeen olo on jotenkin paljon keveämpi. Vaikkei muutokset synny tai toteudu hetkessä, on osa matkaa jo taitettu silloin kun ajatus niistä on syntynyt. Tietty hätähousuna toivoisin, että hermoni palautuisivat jo pian rauhallisemmalle tasolle ja hormonitoimintani rauhoittuisi siinä ohessa, todella nopeasti. Näin ei todennäköisimmin tule käymään. Nätisti nyt siis vain odotellen..

Mitä sinulle kuuluu? Miten meni vappu? Herättääkö kesä ja aurinko sinussa(kin) hää- ja hömpötys-aatoksia? ;) Ehkä jakaisit kanssani sormus-haaveesi?

Huomenta! Viha-rakkaussuhteeni liikuntaan ja muita kuulumisia

Huomenta blogikaverit!

Monta postausta aloittaneena, blogiani ajatelleena, kiireen keskellä blogin kuitenkin sivuttaneena palaan nyt kuvioihin. Arki on ollut kerta kaikkiaan niin kiireistä ja jopa stressaavaa työpaikan ATK-sotkujen ja sairaspoissaolojen, sekä omien säätämisten kruunaamana, että olen tieten tahtoen skipannut koneen ääressä istumisen kun olen vihdoin päässyt töistä kotiin. Tätä bloggaaminen näin vapaaehtoisena parhaimmillaan on: rakasta harrastustaan toteuttaa, kun aikataulut sen sallivat. Jollei aikataulu anna myöden, ei leipäni pöydältä katoa eivätkä laskujen eräpäivät vanhene.

No mitä olen tässä blogihiljaisuuden aikana puuhaillut ja mitä on tapahtunut?

Olen juossut ja sekä sättinyt että kehunut juoksua harrastuksena: kunnon kohotessa into juosta lisääntyy, mutta kunnon kohotessa myös lenkit pitenevät ja aikaa lenkkeilyyn täytyy varata enemmän. Pitkikset ovat nyt venyneet 13 kilometriin (woop!!) mutta aikaa varaan sen myötä ainakin 1,5 h venyttelyineen ja sen jälkeen pitää vielä tankata energiaa ja käydä suihkussa. Pyrin pitämään sykkeet pitkiksillä keskimäärin 150-tasolla ja voi riemu kun siihen olen vihdoin päässyt :) Toisaalta huomaan kyllä, että kropalla kestää pitkään palautua näin pitkistä lenkeistä ja vaikka olen pyrkinyt syömään ihan kunnon ruokaa ja kunnon määriä välttääkseni energiavajeen, sekä foamrollaamaan ja venyttelemään, on kroppaa lenkkien pidennettyä alkanut kolottaa yhä enemmän - vaikka olen käynyt miehen seuraneitinä VPK-talolla tekemässä lihaskuntojumppaa oman kehon painolla. Lenkkeilyn lomassa olen pyrkinyt harrastamaan myös rentoa kävelyä ja muutakin kuin urheilua: lukemista esimerkiksi. Silti niskan ja hartioiden jumit ovat tuntuneet pahentuneet, enkä tiedä johtuuko se pidentyneistä lenkeistä vai lisääntyneestä lihaskuntojumpasta. Unta ja ravintoa saan mielestäni riittävästi.

Täydellinen välipala: viiliä, marjoja ja siemeniä

Yllä mainittuja juttuja pohtien olen googlaillut ja tutustunut jälleen ylirasitustilan/ylikunnon oireiden tutkimiseen ja mitä enemmän aiheesta olen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että juuri tuohon tilaan ajoin itseni reilu pari vuotta sitten kun kävin salilla todella rankkaa treeniä tehden 4 kertaa viikossa aerobisten lisäksi, elin kasviksilla ja raejuustolla ja näin painajaisia edellisestä elämänvaiheestani ja nukuin huonosti. Palautuminen ja mahdollinen parantuminen tuollaisesta tilasta on yksilöllistä ja keston voi määritellä siitä, kuinka pitkään keho on ollut ylirasitustilassa; minun kohdallani reilun vuoden ajan. Mikään tohtori ja varma diagnoosin asettaja en ole, enkä voi satavarmasti sanoa, että juuri ylirasitustila on syypää oireiluuni, mutta koska lääketiede poissulkee aivotapahtumat ja kasvaimet ja kilpirauhasvaivat, jotka ovat tyypillisiä väsymystilan oireiden aiheuttajia, alan olemaan yhä varmempi siitä, että syypää on stressi. Ylirasitustilasta paraneminen vaatii täydellistä lepoa urheilusta (ei siis mitään rankkaa liikuntaa), sekä rauhoittumista ja stressin vähentämistä, riittävän unen sekä ravinnon tankkaamista. Kun ainakin/vähintään liikkumattomuutta on kulunut sen pari kuukautta, voi liikuntaa varovaisesti alkaa harrastaa ja tässä kohtaa uskoisin akilleen kantapääni löytyvän: en koko tänä kahden vuoden aikana ole lopettanut liikuntaa täysin vaikka sen pari kuukautta taisin harrastaa pelkkää kävelyä ja satunnaisten juoksuaskeleiden ottamista. Ehkä minun kohdallani se pari kuukautta ei ollutkaan riittävä aika - ehkä olisi pitänyt relata puoli vuotta? Toisaalta muistan miten pahoja jumini olivat kun en tehnyt muuta kuin istuin koneella ja kävelin: Sirdaludit ja muut relaksantit olivat kipulääkkeiden ohessa päivittäisiä kamujani. Monissa artikkeleissa joita olen lukenut todetaan, että liikuntaloman aikana täytyisi unen ja ravinnon lisäksi harrastaa paljon kehonhuoltoa ja käydä hieronnoissa, jotta ylikunnon aiheuttamat lihasten yliherkkyystilat ja jumit saataisiin avautumaan. Ehkä minun siis täytyisi hiljentää takaisin kävelyyn, lisätä sarja hierontaa ja kehonhuoltoa ja malttaa odottaa jopa puolen vuoden ajan ja katsoa, mihin päätyisin. Enhän siinä menettäisi muuta kuin kohonneen juoksukuntoni.

 Siinäpä se suurin ongelma: juoksukunto. Juoksu tuntuu tällä hetkellä mielettömän hyvältä ja askeleet kevyiltä, mutta ongelmani on hidas palautuminen. Riittävää ravintoa ja lisämagnesiumia, sekä palauttelua ja foamrollailua ja venyttelyä olen lisännyt, mutta silti kroppaa tuntuu kolottavan etenkin etureisistä aina pitkisten jäljiltä. Tämä toki antaa osviittaa sille, että lihakseni saattavat olla niin jumissa, etteivät ne jaksa palautua rasituksen jälkeen, koska niissä on jo valmiiksi kiristykset päällä. Tiedä sitten, mutta tälläistä epäilen lukemieni artikkeleiden perusteella.

Sain tällä viikolla tietää joutuvani loppuviikosta toimenpiteeseen, jota edeltävästi minun täytyy jo hidastaa juoksusta kävelyyn lääkityksen vuoksi. Kävimme eilen illalla miehen ja Ronjan kanssa pitkällä kävelyllä ja porasin siinä miehelle, miten pahoiksi jumini käyvät joutuessani rajoittamaan liikuntaa: heti kun juoksu loppuu, vetää kroppani totaalijumiin aiheuttaen m.m. oikean nivusen kipua, oikean päänpuoliskon puutumista, näön sumentumista, selän oikean puolen jumiutumista sekä juilivaa päänsärkyä. Puolieroja siis, jotka voisivat yhtä hyvin kertoa mahdollisesta aivoverenkierron häiriöstä, mutta jota en epäile kroppani tuntien. Lenkin jälkeen vetäydyin yksikseni, foamrollasin ja syvähengittelin: loppuisipa tämä helvetti joskus.

Yhtälö on hankala: juoksu jumittaa - juoksemattomuus jumittaa.

Viime viikolla ehdimme käydä mieheni kanssa silmäklinkalla näköni sumentumisen vuoksi. TK-lääkäri ei epäillyt mitään kovin akuuttia mutta teki varuiksi minusta lähetteen Silmäklinikalle ja jo parin tunnin päästä hoitaja soitti ja pyysi minua paikalle pikimmiten silmäpäivystävän käskystä. Monen tunnin odottelun jälkeen sain onnekseni kuulla kärsiväni "pelkästä" silmien kuivuudesta, joka hoituisi silmätipoilla. Naurettiin miehen kanssa illalla kotiin ajaessamme, että ehkä tällä Silmäklinikka-käynnillä oli jokin syvempi merkitys: viime aikoina kiireen painaessa emme ole juuri muuta tehneet yhdessä kuin syöneet ja nukkuneen, eikä romantiikkaa tai muutakaan käsistä pitelyä ole harrasteltu. Onpa muuten hölmöä, että kun kiire painaa päälle ja toisen kädestä kiinni pitäminen kotisohvalla voisi olla loistava kiireen katkaisija ja henkireikä, päätyy sitä mulkoilemaan toista sohvannurkasta, sättimään toista tekemättömistä kotitöistä ja siinä missä toisen kehuminen poikisi mielihyvää molemmille, täyttää sitä päänsä negatiivisilla ajatuksilla ja lisää näin mielipahaa ja stressiä molempien päissä. Siinä me istuimme sylikkäin Silmäklinikalla keskiviikkoiltana ja ainakin itse sätin itseäni siitä, miten hölmö olen ollut - meinaan tuntui TODELLA teiniltä hyvältä olla lähekkäin toisen kanssa ja vaihtaa lenkkipolku toisen kanssa hölmöilyyn (taisin löytää lasten leikkipaikalta vihreän pienen hauskan hahmon ;)).

Mitä muuta olen puuhaillut blogihilajisuuden aikana töiden ja juoksun ohessa? Hmm.. Kuolannut kevään ja kesän vaatteita! Mistä löytäisin täydellisen off shoulder-paidan? TARVITSEN sellaisen kesäksi! Uusi käsilaukkukin kutkuttaisi ja harkitsen Michael Korsin myymistä: se ei vain kilisevine härpäkkeineen tunnu enää omalta. Miumiun bowbag on nyt aktiivisessa arkikäytössä ja mahduttaessaan kamaa kuin pieni matkalaukku totean sen kerta toisensa jälkeen olleen loisto-investointi, mutta ollessaan paksua nahkaa se on todella painava - tyhjänäkin. Arjessa pärjäisin myös pienemmällä laukulla ja Miumiu tuntuukin usein turhan kookkaalta. Ideoita arkilaukuksi? Bucket bag:it ovat nyt in ja sellaisen voisin kuvitella hankkivani ja itseasiassa Longchampilta bongasin täydellisen ajattoman yksilön - monen sadan euron hintaan. Siinä kolikon nurja puoli: ostan laukkuni nahkaisina ja laadukkaina ja kierrän henkkisten halpis-versiot kaukaa, koska toivon laukkuni kestävän pitkään, mutta joudun myös pulittamaan niistä näin ollen huomattavasti enemmän. Mutta siinä missä laadukas laukku on kertainvestointina kalliimpi kuin halpis-sisarensa, kestää se myös hyvänä pitkään ja esim Miumiuni, joka ostin käytettynä ja joka taitaa olla jo lähemmäs 10 vuotta vanha, on se edelleen priimakunnossa patinoituneen nahkansa kera. Toki metalliosien väri on hieman muuttunut, mutta minua se ei haittaa. Laukku on ollut minun käytössäni ööh.. 3 vuotta? enkä ole varonut sitä kertaakaan - ja se on edelleen priima. Tässä ajassa olisin ehtinyt tuhota jo monta 20 euron henkkis-laukkua samoilla käyttötavoillani ja se olisi koitunut a) lompakon, b) luonnon kohtaloksi; on ekologisempaa ostaa yksi ja kallis, kuin monta ja halpaa laukkua.

Vappukin on jo ovella ja meillä on suunnitelmissa suunnata vanhempieni mökille, mikäli vointini toimenpiteen jälkeen sen sallii. Toivon mukaan sallii, koska olen kinunut mökille pääsyä jo reilun kuukauden verran! Vappuun kuuluu perinteisesti skumpat ja munkit - tippaleivistä en välitä - ja niiden merkeissä ajattelin vappuni tänäkin vuonna viettää. Huhhuh niitä opiskeluaikojen vappuja: haalareita, aivan liikaa alkoholia ja silmäpusseja. Ihailen niitä, jotka edelleen jaksavat näin vanhemmalla iällä istua puistoissa kylminä vappupäivinä koska itse olen niin mukavuudenhaluinen, että valitsen pilkkihaalariin sujahtamisen mökin terassilla tai kotisohvan, aikaisin nukkumaanmenon ja tarvittaessa sisällä oleskelun sateen yllättäessä puistopiknikkien ja haalarikännien sijaan.

Ronjakin on käynyt VPK-talolla ihmettelemässä paloautoja :)

Aikamoinen sillisalaatti tämä(kin) postaus :D Mitä sinulle kuuluu? Onko vappusuunnitelmia?

Minun torstai 7.4

Moikkamoi ja nyt pitkästä aikaa ihan perus-kuulumisia eikä mitään diipimpää pohdintaa! Hymähdin tässä itsekseni äsken kun totesin, että viimeaikaiset postaukseni ovat olleet niin raskas-sulatteisia (sekä lukijoille, että kirjoittajallekin), että postaustahti on muistuttanut eläkeikäistä etanaa. Vaikka seuraan toisten blogeja päivittäin ja tiedän minkälaisista postauksista pidän itse, en saa niitä itse sitten toteutettua. Totta puhuakseni viime aikoina on jotenkin tuntunut, etteivät vuorokauden 24 tuntia riitä kaikkeen ja blogi on sen takia saanut jäädä toissijaiseksi. Luen siis tosiaan toisten blogeja ihan päivittäin, joten voisinhan siinä samalla kirjoittaa pari riviä itsekin, mutta koska koen arkeni jokseenkin rutiininomaiseksi ja hyvin ei-jännittäväksi selostaa päivittäin, olen jättänyt nimenomaan nämä henk.koht. suosikkini, eli arkipostaukset, pois agendaltani. "Kevyeksi" vastapainoksi olen sitten rustannut niin rankkaa tekstiä, että joudun itsekin sulattelemaan kirjoittamaani vielä monta päivää julkistamisen jälkeen :D Hah, kannattaisi ehkä kirjoittaa vähän useammin niin, ettei kaikkia ajatuksiaan tarvitse sitten koota maraton-köntiksi, jota kukaan hädin tuskin jaksaa a) lukea, b) kirjoittaa?

Anyhow, ajattelin kertoa ihan tämän päiväni kulusta.

05:20 Ronja raapii makkarin porttia ja herään, mutten jaksaisi vielä nousta. Toivottavasti koiralla ei ole maha enää sekaisin, ajattelen. Väsyttää.

05:40 Nousen sängystä, teen omat aamutoimet pesuineen, mutta käyn poikkeuksellisesti aamulla suihkussa, koska muistan heränneeni yöllä siihen, että hikoilin. Kannattaisikohan jo jättää ne untuvatöppöset jalasta pois yöksi?

06:00 Lähden koiran kanssa ulos

06:20 Palaamme takaisin sisälle ja valmistan kummankin aamiaiset valmiiksi: Ronjalle nappuloita ja jauhelihaa kipossa sekä Kongiin piilotettuna ja itselleni tuorepuuroa, marjoja, päärynä ja maapähkinävoita, sekä hervoton kupillinen kahvia maitovaahdolla. Väsyttää edelleen.

06:50 Mies tupsahtaa keittiöön ja kertoo nukkuneensa levottomasti - molempia siis väsyttää

07:00 Kylppäriin meikkaamaan ja valmistautumaan työvuoroa varten. Fiilistelen meikkipussini uusinta tulokasta: Nakedin peittaria. Miten olenkaan voinut pärjätä ilman tuota loistavaa silmäpussien peittäjää ja kasvojen heleyttäjää tähän asti?

07:21 Käynnistän auton ja suuntaan töihin, jossa yllätän heti äitini (olemme samassa paikassa töissä) antamalla hänelle torstain kunniaksi lahjan. Noei, löysin eilen S-Marketista Jari Sillanpää special edition Juhla Mokka-kahvia ja koska äitini on iso Siltsu-fani, halusin yllättää hänet kahvipaketilla. Rakastan yllättää ihmisiä näin arjen keskellä!

07:45 Suuntaan pukkarilta päivystykseen, jossa ensimmäinen potilas jo odottaakin. Juttelemme labbiksista odotellessamme lääkäriä ja aika kuluu kivasti. Potilaita tulee rauhalliseen tahtiin, käyn välillä aamukaffella - kunnes tunnistan yhden akuutimman tapauksen, joka tulee ilman ajanvarausta, taloon ja tunnen, miten adrenaliini lähtee pumppaamaan: nyt tarvitsee toimia ripeästi, tehdä tarvittavat tutkimukset ja informoida päivystävää lääkäriä, että mahdollinen akuutti sairastuminen on kyseessä.

12:00 Raportoin kollegalle, joka tulee jatkamaan päivystysvuoroa, potilaasta joka on valvontatilassa ja käyn vielä juttelemassa päivystävälle lääkärille, jonka vastuulle potilas siirtyy. Maha kurniikin jo, joten käyn kahvihuoneessa lounaalla, jossa minulla on pitkästä aikaa salaattia kummoisemmat eväät: porkkanapastaa (kiitos sisko vinkistä! Mistäköhän tätä tuorepastaa saisi lisää?), broileria, salaattia ja raejuustoa, sekä kylkeen pala jälkiuunileipää. Juttelemme lääkäreiden kanssa samalla ja aika kuluu rattoisasti.

12:45 Lähdemme viikottaiseen kokoukseen yläkertaan, jossa aiheena on tänään hoitotahto. Aihe kuulosti alkuun kuivalta, mutta osoittautuukin kysymyksiä ja ajatuksia herättäväksi ja olen iloinen, että työpaikallani on avoin ilmapiiri ja kokouksissa rento tunnelma.

14:15 Kokous tauotetaan ja lähden takaisin alas päivystämään. Flunssapotilaiden lisäksi hoidan yhdessä päivystävän lääkärin kanssa yhden lapsipotilaan ja ihailen pienen tytön rohkeutta meidän tehdessä toimenpidettä: lapsia ei pidä aliarvioida koskaan! Muistutan tyttöä monta kertaa siitä, miten reipas likka hän on.

16:15 Vihdoin kotia kohti. Päivystykseen tupsahti vielä yksi akuutti potilas, jonka valmiiksi saattamisessa käyn auttamassa. Kotimatka sujuu raidota kuunnellen ja juontajille hymähdellen.

16:35 Tunnistan jo ennen ulko-oven avaamista, että koiralla taitaa olla maha edelleen sekaisin. Jep. Matolla odottaa ei-niin-kiva-torstai-yllätys, mutta pirteästi puhalteleva musta labradori suu täynnä leluja. Siivoan jäljet, nappaan koiran matkaan ja käymme pika-pisulla.

16:55 Takaisin kotona, jossa Ronja saa syödä Kongista n puolet päivällisestään ja itse syön viilin omenalla, kanelilla ja maapähkinävoilla. Voikohan maapähkinävoihin KOSKAAN kyllästyä? Selaan eilisiä mainoksia syödessäni ja nautin yksinäisyydestä: mies on töissä, eikä koira paljoa puhu. Hälisevän työpäivän jälkeen on kivaa olla hetki hiljaa yksinään.

17:20 Ronjan kanssa ulos ja tajuan jo parin metrin jälkeen, että ulkona alkaa sataa. Laiskuuttani en käänny kotiin vaikka tiedän, etteivät ohuet tuulipuvun housuni tule kestämään vettä, vaan jatkamme kävelyä. Kyllä ne housut kuivuvat. Poikkeamme hieman normaalista lenkistämme ja kävellessämme tunnen, miten jumissa jalkani ovat: keskiviikon kyykkäilyt VPK-talolla sekä eilisen ex tempore-pitkis verottavat voimia. Yritän olla keskittymättä huimaukseen, joka vähän väliä nostaa päätään koska tiedän sen johtuvan selkälihasten jumeista.

18:30 Takaisin kotona - kuin kaksi uitettua rottaa. Aurinkokin pilkahteli sateen keskellä ja ilma oli ihanan happirikas hengittää. Vien koiran (ja itseni) suihkuun ja pesen Ronjan saippuoineen päivineen pitkästä aikaa pelkän suihkuttelun sijaan. Kuivattuani koiran käyn itsekin suihkussa ja vaihdan ylleni kuivat kotivaatteet.

19:00 Foamroller käyttöön ja käyn sillä läpi jalat sekä selän ja venyttelen hieman samalla kun heittelen koiralle leluja.

19:40 Nappaan koneen syliini ja alan valmistelemaan tätä tekstiä ja välillä käyn preppaamassa iltapalaa miehen ilmoittaessa, että jää vähän ylitöihin. Ei siis tarvitse odottaa ruokaseuraa ;)

20:20 Aion istahtaa ruokapöytään, syödä kasvis-pöperöä sekä kasvispullia (jep, suoraan Ikean pakkasesta ja NIIIIIIN hyviä!) ja sitten lukea hetken lehtiä.

Sellainen oli minun arkinen torstaini. Entä sinun?

Life is a rollercoaster, just gotta ride it. Miten pelastaa mökötyksestä kärsivä parisuhde?

Elämään kuuluu niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin, mutta vaikka kuinka yrittää parhaansa mukaan ajatella positiivisesti, tökkivät kasautuvat vastoinkäymiset joskus niin pahasti, että tekee mieli parkua. Ja silloin pitääkin parkua! Unohdan usein, miten puhdistava vaikutus itkulla on ja miten - ironista kyllä - hyvältä itkutirautuksen jälkeen voi tuntua. Olen aina ollut herkkä ihminen ja saatan itkeä leffoissa (oh God Leijonakungingas, Veljeni Leijonamieli, Toisenlaiset äidit-sarja.. Lastenelokuvat on pahimpia vuodattajia!) ja kauniita biisejäkin kuunnellessani, mutta yhtä lailla voin alkaa vuodattamaan kyyneleitä jos joku sanoo minulle pahasti, jos väsymys painaa liikaa ja kaikki tuntuu menevän mönkään. Siinä missä toiset eivät itke kuin ehkä hautajaisissa, minä tirauttelen - menosta riippuen - vähintään kerran kuussa. Ja varmasti itkisin useamminkin, jos ehtisin katsomaan useammin Disneyn leffoja ja lukemaan muuta kuin kevyttä hömppää ja aamulehteä.

Viime aikoina hormonien hyrräys yhdistettynä moneen vastoinkäymiseen on tuntunut lähes ylitsepääsemättömältä, enkä ole saanut ajatuksiani muualle kuin työpäivän aikana, jolloin olen saanut keskityttyä potilaisiin. Vaikka sitä kuinka yrittää kääntää ajatuksensa muualle, ei kaikkia ajatuksia vain VOI sivuuttaa - etenkään jos niillä on hallitseva osa elämässä - ja koko maailma pyörii samojen negatiivisten fiilisten ympärillä. Tämä vaikuttaa automaattisesti ainakin minulla siihen, miten kohtelen läheisimpiäni ja mielentilaani: olen surullinen -> äksyilen muille -> ärsyynnyn itseeni, koska äksyilen toisille vaikka he ovat syyttömiä -> ärsyttää ja harmittaa vielä enemmän, että olen ärsyyntynyt ja surullinen -> olen entistä surullisempi. Huonosta fiiliksestä tulee oravanpyörä, josta ei meinaa saada hypättyä edes vauhdissa pois ja pikkuhiljaa se alkaa murentaa arkeasi pala palalta. Myönnän suoraan, että alakuloisuuteni vaikuttaa väistämättäkin parisuhteeseeni, enkä voi kuin kiittää miestäni joka jaksaa pitää hermojaan kasassa ja katsella ja kuunnella äksyilyäni. Ironista kyllä, mitä syvemmälle oravanpyörääni sujahdan ja mitä vähemmän ihana partneri olen, sitä enemmän haaveilen kihlautumisista ja häistä - sitoutumisesta - samalla kun murentelen parisuhdettani muruiksi.

Kuva 2 kesää sitten: voi olisipa pian samanlainen bruna.. Noei, kuvan idea oli se, että myös selfieiden ottaminen on tärkeätä - yhdessä!

Brunssin kattaminen ja viettäminen - kotona tai muualla - tuo arkeen pientä ekstraa vaikkei se suuria ponnisteluja vaadikaan :)

Onnekseni voin todeta, että tappelen nykyisessä parisuhteessani todella harvoin, koska meillä ei yksinkertaisesti ole riidan aihetta. Keskustelemme ja väittelemme jopa päivittäin, muttemme päädy heittelemään perintökippoja toistemme päälle, emme korota ääntä emmekä paukuttele ovia. Olemme sopineet, että asioista saa ja täytyy puhua, koska mitä pidemmän aikaa ärsyttäviä asioita pitää omana tietonaan, sitä suuremmiksi möröiksi ne yleensä kasvavat ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä ne sitten kasvavat tarkoitettua suuremmiksi möröiksi ja (turhiksi) riidoiksi. Torstai-iltana oli kuitenkin aika puhdistaa ilmaa ja puhua asioita selviksi. Yleensä puhumme asiat selviksi niin, että viimeistään seuraavana päivänä saa aloittaa yhdessä puhtaalta pöydältä, mutta torstaina asioista puhuttiin niin laajassa mittakaavassa, että huono boogie jatkui perjantainakin. Tullessani töistä kotiin perjantaina mies totesikin, että tälläinen mököttely ja hiljaisuus ärsyttää ja käy molempien voimille (so true! Hitto miten raskasta on olla allapäin, vältellä toisen katsetta ja olla höpöttämättä turhuuksista) ja puhuimme asiat selviksi. Oma alakuloisuuteni johtui siitä, että torstaina luetellessani ääneen kaikki ne asiat jotka minua ärsyttivät ja harmittivat, "tajusin" jotenkin, miten paljon viime aikoina on mennyt päin honkia - minun seuratessa niitä vierestä ja pystymättä tekemään niille mitään. Asioiden sanominen ääneen tekee niistä jotenkin enemmän konkreettisia ja todellisia, ja siksi ne varmasti tuntuivat vielä pahemmilta. Puolustuksekseni voin todeta, että minulla on tällä hetkellä sellaiset hormonilääkitykset päällä että morjens ja että ne vaikuttavat olotilaani väistämättä ja että minä herkkänä ihmisenä varmasti koen asiat vielä suurempina kuin vähemmän herkät ihmiset tekisivät. Mutta minkäs sitä tunteilleen ja luonteenpiirteilleen voi? Itseäni herkkyyteni välillä ärsyttää, koska purskahdan herkästi itkuun vaikken haluaisikaan (miksen haluaisi itkeä? Koska se on tietyissä tilanteissa noloa ja tietyllä tapaa merkki heikkoudesta - etenkin jos haluaisin olla kova), mutta mieluummin olen herkkä kuin tunteeton. Anyhow tässä elämäntilanteessa (ja hormonipyörrytyksessä) vähempi herkkyys olisi parempi, mutta koska en halua, voi enkä aio itseäni kovettaa, täytyy jatkaa itkujen tirauttelua välillä sillä tavoin puhdistaa ilmaa ja mieltä ;)

Samalla kun ajatukseni ovat pyörineet syvemmissä vesissä ja parisuhde on saanut mennä vähän tässä sivuvaunussa totesimme miehen kanssa sekä torstaina että perjantaina jutellessamme syntyjä syvempiä, että suhteemme eittämättä kärsii tästä. Kyllä, myönnän suoraan että suhteemme on viime aikoina joutunut 2. sijalle ja ikäänkuin kulkenut tässä arjen kyljessä emmekä ole sitä millään tavoin huoltaneet tai koittaneet parantaa, vaikka olemme molemmat huomanneet sen kärsineen. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, ettei suhde voi edetä tälläisenään emmekä halua sitä tälläisenään myöskään pitää. Samalla kun tuntuu pahalta myöntää ja kuulla, ettei suhde ole parhaimmillaan eikä 100% toimiva, on huojentavaa kuulla, ettei toinenkaan ole nykyisellä menolla onnellinen (jee! Meillä on siis jotain yhteistä!) ja että molemmat ovat valmiita tekemään töitä parantumisen eteen, eikä luovuttamaan lähdetä. Jokainen parisuhde kokee ylä- ja alamäkensä ja mitä pidemmäksi suhde muuttuu, sitä arkisemmaksi se käy ja sitä enemmän se vaatii työntekoa, jotta se pysyisi eloisana ja kivana - sellaisena, että sitä haluaa jatkaa.

Toimivan parisuhteen kivijalkana toimii rakkaus ja halu olla suhteessa toisen kanssa. Ainakin itselleni on tärkeää parisuhteessa, että partnerini on myös paras kaverini ja että teemme asioita yhdessä, mutta ettemme jaa koko elämäämme toistemme kanssa, vaan että meillä on myös omia juttuja. Viime aikoina kun ajatukset ovat seikkailleet muualla kun parisuhteessa tajusin, ettemme ole tehneet MITÄÄN yhdessä - paitsi leikkineet kotia ja pyörittäneet (omaa) arkea. Oli noloa huomata, että samalla kun viime aikoina on ärsyttänyt, ettemme ole tehneet mitään yhdessä, emme kumpikaan ole ehdottaneet toiselle, että tekisimme mitään yhdessä. Samalla kun sai tuntea itsensä tyhmäksi oli huojentavaa tajuta, että olemme yhtä lailla syypäitä tähän. Itse koin aikamoisen deja vu:n ja pääni päälle taisi syttyä lamppu kun tajusin (ääneen), että suhteessahan pitää tehdä vähän samoja juttuja kuin kavereidenkin kanssa, eli partnerinkin kanssa pitää tehdä jotain kivaa, eikä vain niitä arkisia ja pakollisia juttuja kuten ruokakaupassa käyntiä ja pyykkien viikkaamista. Siinä missä aiemmin olen vastustanut suuresti yhteisiä harrastuksia ja deiteillä käymistä tajusin, että etenkin alkuhuuman hiipuessa juuri näistä pienistä asioista tulee arjen kultareunoja ja niitä asioita, jotka pitävät pientä jännitystä ja hymyä yllä suhteen pidentyessä ja arkistuessa.

Miten suhdetta voi piristää kun se alkaa käydä "turhan" arkiseksi suorittamiseksi?

- pusut vaihdetaan joka aamu, päivä ja ilta, eikä kotoa saa lähteä jollei olla väleissä. Ovet paukkuen ei IKINÄ saa lähteä, eikä toiselle heitetä luuria korvaan vaikka kuinka ärsyttäisi, vaan sovussa pitää aina erota. Ikinä ei tiedä, mitä voi tapahtua.
- nukkumaan käydään yhdessä (itselläni ainakin on jotenkin turvaton olo jos mies on kotona, muttei tule kanssani peiton alle samaan aikaan. Ihme kyllä en kärsi tästä jos mies viettää vuorokautensa töissä, mutta jos hän on kotona haluan ehdottomasti, että käymme nukkumaan samaa aikaan :D)
- ruokakaupassa käydään yhdessä edes joskus ja jos käyt yksinäsi, voit piristää toista ostamalla hänelle jotain josta tiedät hänen pitävän (tie miehen sydämeen käy ainakin meillä vatsan kautta ;))
- arjen pienet teot: yllä mainittu kaupassa käynti, kahvinkeittimen lataaminen valmiiksi toiselle, roskien vienti, pyykin ripustaminen.. Minulle ainakin tälläiset "pienet" arkiteot ovat todella tärkeitä, nopeita, helppoja ja halpoja tapoja näyttää toiselle, että hän on minulle tärkeä
- puhelimen laittaminen sivuun ja toisen kuunteleminen. Tässä meillä on molemmilla parannettavaa, koska meillä on hävettävän usein puhelimet kourassa kun olemme kotona. Toki Instagramia täytyy välillä saada selata, mutta kyllä partnerin pitäisi olla isompi osa päivääsi kuin iPhonen
- pienien reissujen tekeminen: Ikeaan, rantaan ajelu, "tarvitsisin uudet sisäpelikengät, lähdetkö mukaan XXL:ään?", kahvilla käynti vaikka lähi-bensiksellä. Pienet arkiset deitit, joiden lomassa joko tehdään jotain hyödyllistä (kuten tarpeellisten kenkien osto) tai sitten käydään nimenomaan vain kahvilla toistemme kanssa - vaikka kahvia saisi kotonakin. Tärkeintä ei ole kahvi, vaan seura ja se, että tehdään pieni matka yhdessä
- tehdä jotain, josta tulee itselle hyvä olo. Kun sinulla on hyvä olo ja olla, hehkuu ja huokuu se väistämättä myös läheisiisi ja tarttuu heihinkin. Itsensä huoltaminen on yhtälailla tärkeätä kuin suhteenkin hoitaminen.

Eli summa summarum: ei, suhteemme ei ole loppumassa, mutta teki hyvää puhua asioista ääneen ja todeta ja tajuta yhdessä, että nyt on aika taas panostaa suhteeseemme, koska sen ympärillä pyörii niin paljon asioita, joille emme mitään mahda. Siitä en pääse eroon, että hormonipyörrytys tekee tehtävänsä ja muuttaa minut aika ajoin varsinaiseksi Godzillaksi, mutten saa antaa sen ottaa yliotetta minusta kovin pitkäksi aikaa. Kun niin moni muu asia on epävarma, haluan että edes yksi asia on ja pysyy. Ja se on suhteemme. Ja sen eteen olen valmis tekemään töitä ja konkreettisesti se tarkoittaa sitä, että alamme jälleen tekemään enemmän asioita yhdessä.

Miten sinä huollat suhdettasi? :)