Tiistaita, keskiviikkoa.. hitto, whatever. Moi, pinkit asut ja oodi keskiviikolle.

Tätä tekstiä suunnitellessani, ajattelin aloittaa sen sanoin "Mitä mahtavinta tiistaita.." kunnes äkkäsin, että hitto, tänään on jo keskiviikko. Että juuhei vaan, keski-ikää lähestyvä 25-vuotias ilmoittautuu. Alkuviikot tuntuvat sujuvan yhtä sujuvasti kuin liisterimäisin siirappi ikinä, kun taas loppuviikot suorastaan holahtvat ohi kuin potkukelkka jäisellä maantiellä.

Itse asiassa olen huomannut, että keskiviikko - tuo viikon keskimmäinen (jos nyt niin 7-päiväisestä viikosta voi sanoa?) päivä - on se, joka pistää minulla pään eniten sekaisin: aamulla herätessäni 05:44 tiedän harvoin kuka olen, missä olen, mikä päivä on, enkä t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n ole pirteä - saati sitten innostu lähtemään ulos koiran kanssa. Meillähän työnjako on se, että minä pienperheestämme aamuihmisenä hoidan koiran aamupissatukset jokaikinen aamu (poissulkien ne 2 kertaa kun olen ollut sängyn oma vatsakramppien vuoksi), eikä se minua oikeastaan haittaa vaan päinvastoin nautin siitä, että saan aloittaa päiväni kaikessa rauhassa raittiissa ilmassa koiran kanssa ennen päivän askareisiin ryhtymistä. Paitsi keskiviikkoisin. Silloin jalat ja pää painavat sementtiä ja miljoonaa, eikä mistään meinaa tulla mitään. Koira, kello, ajan kulku, mies - kaikki ärsyttää. Tai no ei ärsytä, mutta ärsyynnyyn siihen, etten jaksa olla pirteä kuten muina aamuina, vaan käyn hitaalla kuin höyryjuna. Aamulla ei onneksi suurempia kommervenkkejä sattunut (niitähän tuntuu aina käyvän juuri silloin kun EI pitäisi tai ei ehtisi säätää ylimääräistä), vaan pääsin lähtemään ajoissa, enkä edes hermostunut paljoa vaikka edelläni ajava auto veteli alinopeutta koko hemmetin matkan.

ilmekin sen kertoo: väskää..

No johan hymy löytyy kun saa murun kainaloon ;)

Töissä vietin päiväni puhelimessa ja tarjosin itselleni siitä hyvästä lounaan paikallisessa Café Hildessä, jossa täytin masuni elämäni parhaimmalla thaimaalaisella kookoslohikeitolla: hittovie olisi pitänyt kysyä tarkkaa reseptiä, mutta makunystyräni tunnistivat thaimaalaisen punaisen currytahnan, lohipalat, perunan, kookosmaidon ja kukkakaalin ja polttaessani suuni kuumaan keittoon jo 3. kertaa teki mieleni sulkea silmäni ja huohahtaa ääneen - niin hyvää se mielestäni oli!

Vietin lyhyemmän työpäivän suunnitellusti tänään ja lopetin jo 14:51 ja suuntasin suoraan ruokakauppaan, jossa oli ihanaa käydä KERRANKIN kaikessa rauhassa käytäviä ees taas kärryä työnnellen kun ei ruuhkaa ollut nimeksikään. Kotona tyhjäsin äkkiä kamat jääkaappiin, vaihdoin juoksukamat ylle ja nappasin Ronjan kainaloon ja suuntasin ulos.

harmi, että ulkona jo hämärsi kun päästiin kotiin. Toisaalta onpahan päivät pidentyneet kun näinkin valoisaa on vielä klo 17! 

Team pinkit timmimimmit

Olen jo pari kertaa napannut neidin mukaan juoksemaankin (kuten joku tuolla aiemmassa postauksessa kyseli), mutta ihan tietoisesti satsannut siihen, että hänen kanssaan kävellään tai sitten hän saa juosta vapaana. Koska labbiksilla on niin raskas ruumiinrakenne (paitsi meidän luikulla näyttelylinjaisella) ja runsaasti lonkka- ja polviongelmia, olen halunnut antaa pennun kasvaa ja kehittää luustonsa kunnolla, ennenkuin alan rasittamaan sitä enemmän. Juoksu Ronjan kaltaisen pirteän nuoren koiran kanssa on hieman hasardia ja vaatii minulta ja keholtani huomattavasti enemmän verrattuna siihen, että juoksisin yksinäni: kokoajan pitää olla valppaana, ennakoida vastaantulevat ajoneuvot, koirat ja ihmiset, kiintoisat lumikinokset, pitää hihnaa kädessä (mikä taas estää juoksun aikana tapahtuvan käsien luontaisen heiluri-liikkeen) sekä seurata, koiran liikkeitä: vaihtaako hän puolta, juokseeko hän takanani ja vähän turhan lähellä niin, että hän uhkaa sotkeutua jalkoihini.. You name it, mutta syitä on siis paljon, miksen koiraa niin usein vielä ole mukaani napannut. Anyhow sekä eilen illalla, että tänään töiden jälkeen päätin kuitenkin napata Ronttulin mukaani ja voi jukra, miten ylpeä saan olla (silloin kun homma toimii..). Ronja osaa jo nätisti juosta vierellä, eikä juuri pysähtele. Alkulenkistä sallin toki pissa- ja kakkastopit, mutta muuten pyrin opettamaan neidin pysymään liikkeessä ja että juoksu on tavallaan työskentelyä - aivan kuten muut oppimisharjoitukset: koulua käydessä työskennellään ja sitten kun on vapaa-aika, nuuskutellaan ja mietiskellään (tai spurttaillaan).

Vedettiin siis sekä eilen, että tänään n 5 km lenkit ja siinä missä koira sai vähän vaihtelua arkipäiviinsä ja minä taasen vaihtelua viikon urheilusuorituksiin; normaalistihan koira kävelee ja juoksee vapaana ja minä taasen juoksen pari pitkää n 10 km ja yhden n 5-8 km lenkkiä viikossa. Vaihtelu virkistää, eikö? ;)

Jebajee, eipä kai tässä kummempaa. Mitäs sinne kuuluu keskiviikkoon? Jumia vai luistoa?