Visar inlägg med etikett Interior. Visa alla inlägg
Visar inlägg med etikett Interior. Visa alla inlägg

lördag 28 juni 2014

Hyvän huomenen toivotukset, uusi koti ja sekasorto muuton jäljiltä

Huoh, VIHDOINKIN se on ohi. Muutto nimittäin. Ilmoitin miehelle jo eilen, ettei tule hetkeen pääsemään minusta ja koirasta eroon koska en yksinkertaisesti JAKSA muuttaa pian taas. Eilinen muutto oli 6. muuttoni sitten vuoden 2008 ja lyhyellä matikalla laskettuna tämä tarkoittaa muuttoa per vuosi. Onhan muuuttamisess toki hyviäkin puolia: tavarat tulee säännöllisin väliajoin katsottua läpi ja turhat karsittua pois, eikä ehdi sammaloitumaan kun ei vietä pitkää aikaa paikallaan, vaan siirtyy uusiin kuvioihin ja näkee uusia paikkoja, tutustuu uusiin ihmisiin ja yrittää sopeutua uusiin paikkoihin. Vastakohdaksi muuttaminen on älyttömän rasittavaa pakkaamisineen, eikä se uusien ihmissuhteiden luominen ainakaan tässä iässä kovin helppoa tai sokerista ole. Nuorempana ja eritoten opiskellessa tutustuu automaattisesti saman ikäisiin ja henkisiin tyyppeihin, mutta työelämään siirryttyään kaveripiiri monipuolistuu, eikä ainakaan hoitoalalla terveyskeskuksessa aina kovin nuorta jengiä työskentele (siellä työskentelevät ikinuoret, energiset ihmiset ;))




Eilen illalla uni maittoi hyvin rynnittyämme koko päivän ees taas tavaralaatikoiden kanssa. Itse aloitin päivän käymällä kaupassa hakemassa tarpeet päivällistä varten (pitkästä aikaa uunimakkaraa ja uusia perunoita, yum!), josta suuntasin Porvooseen kirpparille (Löytöpiste Tarmolassa, pöytä nro 36, vinkvink ;)) viemään kamaa ja siitä kämpälle tyhjentämään kanahäkkiä, pakkaamaan tavaroita ja suorittamaan loppusiivousta. T:n ja V:n vihdoin saapuessa puolen päivän jälkeen olin jo aivan nääntynyt ja kiukkuinen, eikä laatikoiden roudaaminen olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempää. Vaan turhaan sitä siinä kohtaan enää oli tuskailla; päinvastoin pistimme töpinäksi ja pakkasimme omaisuuteni kuorma-autoon puolessa tunnissa ja suuntasimme kohti Sipoota. Ajoin itse edellä omalla autolla ja sujahdin kaupan kautta hakemaan aamulla unonhtamani jutut ja kurvasin kotipihaan samaan aikaan poikien kanssa. Poikien kantaessa mööpeleitä sisälle, pistin perunat kiehumaan ja laitoin makkarat uuniin (grillimakkaroihin viillot, päälle kananmuna-maito-sinappi-ketsuppi-seos sekä juustoraaste ja uuniin 225 kunnes pinta sai väriä. Itse en grillimakkarasta välitä, joten tein samanlaisen setin itselleni kalkkunanakeista + sama seos pälle + sekaan kukkakaalia ja broccolia) ja lenkitin äkkiä Ronjan, joka oli aivan ihmeissään miksi ihmeessä kannoimme yhtäkkiä sellaisen määrän tavaraa kotiin.
Saatuamme kamat sisälle oli ruoka sopivasti valmista ja istahdimme pöydän ääreen. Voi jukranpujut, en edes muista koska ruoka olisi maistunut yhtä hyvälle kuin eilen (tsekatkaa ohje yltä - ei hassumpaa eikä kestänyt edes kauaa tehdä!). Oloni oli niin huojentunut, jotenkin helpottunut, siinä pöytää kattaessani ja poikien kanssa syödessä, että olisin voinut tirauttaa kyyneleen jälleen: raskas vaihe elämässäni päivä takana, edessä annos kunnon kotiruokaa ja seurana rakas, sekä tämän parhaista kavereista tapaus, johon tykästyin itsekin jo ensikättelyssä. Lattialla villisti pomppiva ja jäähylle joutuva itsekseen touhuileva labradorinpentu.

Ronjan vakiopaikka minun syödessäni aamupalaa: jalkojeni päällä maaten, luuta kaluten
Tänään aamulla heräsin ja nousin jo 05:06 ja käytyäni pennun kanssa pihalla, en enää saanutkaan unta, mutta palasin vällyjen väliin vielä tuhisemaan. Kahdeksan aikaan lähdimme sitten Ronskun kanssa ulos auringonpaisteeseen tassuttelemaan ja kuuntelemaan hiljaisuutta; näin lauantaiaamuisin ei klo 8 näy juuri muita kuin koiranpissattajia.
Kotiin palattuamme Ronja jatkoi aamupalaansa Kongista syöden ja itse valmistin oikein herkkuannoksen: rahka-jugurttia, nektariinia, pari palaa mangoa pakkasesta sekä mansikoita, chia-siemeniä ja Talk Muru-muroja. Kylkeen pari kuppia kahvia, kera vaahdotetun maidon jolla saan nyt sopivasti pientä luksusta elämääni kun viimeisetkin kamat on tuotu Porvoosta ;) Aurinko näyttää edelleen paistavan ulkona ja aion piakkoin suunnata hetkeksi ulos, ennenkuin on aika jatkaa tavaroiden purkamista. Olo on hieman höntti aikaisesta heräämisestä johtuen, mutta hymy on herkässä: vihdoin minulla on koti. Oikea koti.



ÄNTLIGEN är den över - flytten alltså och jag kan bara konstatera att jag vägrar flytta på en tid nu åter (flytten igår var "bara" den 6. på 6 år för mig..). Visst har flyttande sina goda sidor: man kollar igenom sina saker, slänger onödigt skit och hålls viril då man lär känna nya platser och människor, men å andra sidan är det jäkligt stressigt att flytta och packa sina saker och att binda nya kontakter i denhär åldern är inte lika lätt och bekymmerslöst som då man studerar och liksom automatiskt umgås med folk i samma ålder och med lika intressen.
Oj så effektiva vi var igår: jag började dagen med att gå till butiken och skaffa det jag skulle fixa till middag, var efter jag körde i förväg till Borgå för att fylla på kirppisbordet (Löytöpoiste i Tarmola, bord nr 36) och därifrån till bostaden för att packa det sista, tömma förrådet och städa. När pojkarna väl anlände med lastbilen var jag redan alldeles fed up, trött och hungrig som fan, men det hjälptes inte utan vi började packa bilen och vips hade vi tömt bostaden på 30 minuter och hemfärden började.
Väl hemma passade jag på att gå ut med Ronja, samt fixa ugnskorv (grillkorv + ägg-mjölk-senap-ketchup-blandning + riven ost ovanpå, i ugn 225 tills ytan fått fin färg) och nypotatis till middag medan pojkarna bar möblerna och fortsatte sedan springa av och an med lådor. När vi äntligen satt oss vid matbordet efter att ha tömt lasset kunde jag ha brustit ut i gråt och kände mig så tacksam: en tung höst dag var bakom, basic-hemmamat framför nosen och en kär, samt min käras kompis V som jag fattat tycke för och Ronja som sällskap. Lycka är små ting, vetni!
Imorse vaknade jag redan 05:06 och efter att ha varit ute med Ronja kunde jag inte somna om, men gick tillbaks i säng i alla fall. Klockan 8 gav jag upp och gick ut med lilla fröken och njöt av tystnaden och solskenet, varefter jag fixade dunderfrukost åt mig: kvarg-yoghurt-blandning med chia-frön, nektarin, mangokuber, jordgubbar och Talk Muru-flingor, samt kaffe toppad med mjölkskum (mitt bästa köp från Ikea ever!). 
Nu tänker jag gå ut en stund och nosa på solskenet innan det är dags att fortsätta tömma lådor. Trots att jag känner mig aningen dåsig p.g.a. tidiga väckningen, måste jag erkänna en sak: för första gången känner jag mig lugn och som om jag kommit hem. Vårt hem.

söndag 24 november 2013

I want them balls and I want them NOW

Tiedä sitten mikälie pesänrakennus-/sisustuskärpänen minua on purrut, mutta viime aikoina olen himoinnut niin netistä, telkkarista kuin lehdistäkin kaikkea sisustukseen liittyvää. Eilen pyörähdimme "ihan vaan nopsaan" Ikeassa äitin kanssa tarkoituksena hakea tyyliin tuikkuja ja pikku-kivaa, mutta ylläri-pylläri kassalle saavuttuamme kärry pullisteli kuin joulupukin massu konsanaan, eikä auttanut muu kuin vinguttaa Visaa.




Olen jo pitkin syksyä himoinnut erityisesti jo kulttimaisiksi muodostuneita Happy Lights-pallovaloja, mutta harmikseni ne ovat - juuri suuren suosionsa vuoksi - vaikeasti saatavilla tällä hetkellä ja loppu liki kaikista verkkokaupoistakin. Päätin tarttua härkää sarvista ja olenkin nyt laittanut sähköpostia ympäri Suomenmaata ja kysellyt jos jostain päin Suomea joku kiva kauppias suostuisi postittamaan moiset minulle. Tällä hetkellä ainakin Vääksyssä sijaitseva Zoomdesign vastasi nopeasti yhteydenottooni ja on potentiaalinen yhteistyökumppani ;)


Mitä sielä puolen ruutua ollaan mieltä lumipallon näköisistä pallovaloista?

pics from google
 
Jag fattar inte vad det tagit åt mig, men jag har hela hösten lidit av någon grym inspiration att inreda (och bygga bo) och riktigt suger i mig av inspiration och bilder från nätet, tidningar och TV:n. Igår var vi "ett hastigt" varv till Ikea med mamma och skulle främst hämta värmeljus och annat smått, men konstigt nog var kärran smockfull när vi kom till kassan :D
Min nyaste "himo" är Happy Lights-bolljus, vilka många andra också tycks ha förälskat sig i med den följden att de är grymt svåra att få tag på. Men eftersom jag vägrar ge upp allt för lätt, har jag börjat mejla butiker runt om i landet och frågat om någon är villig att posta ett set lampor åt mig, trots att de inte har någon webshop. Åtminstone Zoomdesign som befinner sig i Vääksy svarade fort på mitt mejl och verkar vara en potentiell kandidat.
Vad tycker du om snöbolls-lamporna?

onsdag 6 november 2013

Rest until you feel like playing, then paly until you feel like resting, period. Never do anything else.

Tänään väsyttää.



Toimistopäivän jälkeen kodin kautta välipala, salille tekemään astetta kevyempi olkapää + ojentaja (bonuksena pienet coret)-treeni, pienet venyttelyt ja kotia kohti.




Imuroin suurimmat villakoirat ja hiekanjyvät (koska inhoan niitä paljaan jalan iho vasten!), lämpimään suihkuun ja ihon voitelu The Body Shopin talvimalliston Inkivääri-bodylotionilla. Ihana, ihana tuoksu.


Tuikkuja, jouluvaloja, hiljaisuus ja kotiasu. Tänä iltana en tee muuta kuin lepään.


 Idag är jag trött.
Efter (åter) en kanslidag på jobbet hem via på mellanmål och till gymmet för att göra en lätt axel + triceps-träning (orkade t.o.m. göra lite core som bonus!). Lätt stretchande och hem för att dammsuga de värsta dammtussarna och sandkornen (vilka jag AVSKYR under bara fötter!), en varm dusch och The Body Shops härliga bodylotion som doftar ingefära.
Värmeljus, jullampor, tystnad och yllesockor. Ikväll tänker jag inte göra någonting speciellt.

lördag 12 oktober 2013

“Morning is an important time of day, because how you spend your morning can often tell you what kind of day you are going to have.”

Mikä on parasta viikonloppuaamuissa
 
 
Havahdun lähes joka viikonloppu herätessäni siihen, miten luksukselta aamut tuntuvat arkeen verrattuna: 
mihinkään ei ole kiire; jos mielesi tekee kääntää kylkeä vielä hetkeksi - tee se.
 
 
 
Voit surutta nousta, napsauttaa käyntiin kahvinkeittimen ja sitten sujahtaa takaisin peiton alle ja sulkea silmäsi. Hetken kuluttua nenääsi leijailee vastakeitetyn kahvin tuoksu (suosittelen pitämään silmät kiinni, jolloni hajuaisti on entistä herkempi). Mmmhh!
 
 

Aamupuuron voit vaihteeksi syödä sydämenmuotoisesta kulhosta - johan tulee prinsessamainen olo!
 


Taustalle vielä lempparimusiikkia, lempi-TV-ohjelma tai hiljaisuus - mikä ikinä tuntuu parhaalta - ja aamupalapöytään joku kiva lehti selattavaksi.
 
 
Raota hieman verhoja, jotta voit ihailla miten aurinko nousee ja valaisee ruskan värittämät lehdet ikkunan ulkopuolella.
 
Olen parantumaton romantikko, mutta kyllä - myönnän: rakastan (viikonloppu)aamuja!
 
 
 “When you arise in the morning, think of what a precious privilege it is to be alive- to breathe, to think, to enjoy, to love-then make that day count!”
Steve Maraboli


Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty. 
 
Oj så lyxiga helgdagsmorgnarna känns jämfört med vardagarna: efter att ha knäppt igång kaffekokaren kan man ännu krypa tillbaks ned under täcket, sluta ögonen och efter ett tag "vakna" till doften av nybryggt kaffe. Mmmh, lyx!
Morgongröten höjs till en helt annan nivå om man äter den ur en hjärtformad skål och smakar ännu bättre om man lyssnar på bra musik och har en tidning att bläddra i medan man långsamt skedar i sig gröten. Det är inte bråttom någonstans och man kan bara fokusera på det man gör och behöver inte snegla på klockan varannan minut och tänka "shit, snart är det bråttom". Att se soluppgången genom springan av gardinerna färga löven utanför orangea, brandbilsröda och knallgula får en smålycklig: tänk så fin ruskan kan vara!
Jag vet - fan sånt romantiskt smörande, men ack så skönt under en lördagsmorgon! ;) 

lördag 5 oktober 2013

Honey, you´re the sugar on my bun

Olen viime aikoina miettinyt (monien muiden bloggarien ohella) hyvinvointia, sen vaikutusta ja merkitystä itseeni ja omaan elämääni.

Kuka sanoi, etteikö tuikkua voisi polttaa myös aamupalapöydässä?
Hyvinvointi on minulle elintärkeätä, enkä mistään hinnasta suostu luopumaan sen vaalimisesta. Välillä huomaan kuitenkin miettiväni hyvinvointiin panostamista liian kaavamaisesti, enkä esimerkiksi tee asioita kovin spontaanisti, vaan mietin, emmin ja harkitsen.


Eilisilta on loistava esimerkki moisesta empimisestä: meinasin nimittäin jäädä kotiin lojumaan yksinäni, vaikka ns "pikkusiskoni" ilmoitti tulostaan Porvooseen ja suunnitelmissa oli käydä yksillä. Vatvoin, emmin, mietin, hakkasin päätä seinään ja harkitsin taas: lähteäkö vaiko ei? Soudettuani ja huovattuani pitkän aikaa potkaisin lopulta itseni ylös sängyn pohjalta, söin ja laittauduin pikaisesti ja pyöräilin lähikuppilaan.

Spelttipuuroa, mustikoita, mansikoita raejuustolla ryyditettynä. Ja maitokahvia.
 
Perjantaikukka, jonka tuoksu tuntuu ylellisenä koko kämpässä, sekä Hullareiden kuvasto ja uusin Fit

Harmittiko lähtö jälkikäteen? No ei tippaakaan! En muista koska olisin viimeksi nauranut niin sydämeni pohjasta; nauranut niin että vatsalihaksiin sattuu ja tuntenut itseni ymmärretyksi, onnelliseksi ja kiitolliseksi moisesta ystävästä. Pari tuntia kului kuin siivillä kuulumisia vaihdellen, sinkkuutta pohtien ja Happy Joe:ta siemaillen.

Tänä aamuna heräsin arkiaamujen kaavoihin kangistuneena jo ennen puolta 7 vatsan kurinaan ja päätin, ettei minua harmita vaikken saanutkaan enää unta. Vaikka riittävä uni on minulle elintärkeää, olen iloinen, että uhrasin osan unestani eilisiltana ystävälleni; hyvinvointiin kun sattumoisin kuuluu myös ihmissuhteiden vaaliminen ja nauru - varsinkin sellainen tirskunta, joka eilen raikasi meidän pöydästämme ;)

Ja lauantaiaamupalan jälkkäriä: tuoretta ananasta ;)
Jag har på sistone funderat (likt många andra bloggare) om hälsans och välmåendet betydelse för mig själv och mitt liv.
Hälsa är livsviktigt för mig och jag är väldigt mån om att upprätthålla den - ibland så mån att jag är svår att övertala att frångå mina rutiner, vilka jag följer rätt punkltligt eftersom jag vet att jag mår bra av dem. Ibland gör det ändå gott att skippa rutinerna, vilket jag fick erfara igårkväll, då min "lillasyster" kom på besök till Borgå.
Fy så jag skäms såhär efteråt tänkt, då jag nästan höll på att inhibera vår träff eftersom jag kände mig så otrolgit trött! Efter att ha funderat, grubblat och bankat huvudet i väggen ett tag bestämde jag mig för att skärpa mig, åt och klädde hastigt på mig och cyklade iväg till Amarillo. Harmar det efteråt? Nej, inte ett dugg! Jag minns inte när jag senast skulle ha skrattat sådär mycket - så att magmusklerna krampar och tårarna rinner!
Trots att nattsömnen blev aningen kortare (vadå vem vaknar före halv 7 på lördagsmorgonen eftersom magen murrar?) är jag mer än lycklig att jag spenderade dedär 2 timmarna i sällskap av "syrran" och en Happy Joe: en god hälsa innebär också att upprätthålla sociala kontakter och skratt, vilket ingen kunde undgå då de passerade vårt bord åtminstone ;) 


måndag 12 augusti 2013

Start living your best life - it´s Monday!

Aaahh, luojan kiitos onnistuin nukkumaan pitkään ja (toivon mukaan) selättämään eilisen pahan olon. Aloitin aamuni reippaasti kunnon aamiaisella, jonka jälkeen otin kalenterin ja puhelimen käteen ja ryhdyin hommiin: nyt ei ole aikaa hukattavana!


Olen ihminen joka tykkää, että ympärilläni tapahtuu. Siksi eilinen makoilu-sunnuntai oli historiallinen ja itselleni ensimmäinen ja (toivon mukaan jälleen) viimeinen laatuaan, mutta ehkä se toi mukanaan jotakin hyvää: tänään tunnun pursuavan energiaa ja ideoita ties mihin ja onnistun jopa toteuttamaan niitä - eilen kun suunnitelmat jäivät suunnittelu-tasolle ;)


Ulkona sataa - plääh - mutta mikä olisi sen parempaa, kuin sisustussuunnittelu sateisena kelinä? No lenkki mahdollisesti, mutta koska minulla on koko päivä aikaa lähteä lenkille ja tiedän, että löydän siihen helpommin inspiraatiota, kuin sisustuksen suunnitteluun, otin mittanauhan käteen ja ryhdyin hommiin. 


Summa summarum olen tänä aamuna varannut ajan kampaajalle (pitäähän oma tyyli päivittää tässä sisustuksen uudistuksen yhteydessä ;)), ostanut sohvan, löytänyt hyllyn kylpyhuoneeseen, yrittänyt vaihtaa lamppua (mutta totesin, etteí varastostani löytynytkään sopivaa vaihtolamppua ja kirjoitin sen ostoslistalle) sekä ripustanut verhot.

Saa nähdä mitä muuta keksin tänään, mutta arvelisin, ettei tätä maanantaita voi kutsua masis-matelu-maanantaiksi ainakaan ;)

Tsemppiä maanantaihin, pus!


Thank God är gårdagens dåliga mående puts-veck och ersatt med energi och sprudlande idéer: idag händer det vet ni!
Morgonen började jag med att ta kalendern i ena handen och telefonen i andra och en stund senare hade jag bokat frissa (vadå man måste väl uppdatera sitt eget utseende vid sidan om bostadens? ;)), köpt en soffa, hittat en perfekt hylla till badrummet, försökt byta lampa ovanför sängen (men hade tyvärr ingen byteslampa, så jag fick nöja mig med att skriva upp lampan på inköpslistan) samt hängt upp gardiner. Och det är fortfarande morgon (eller förmiddag?)!
Jag är en människa som gillar när det händer och sker och gårdagens hangover-söndag var (förhoppningsvis) den första och sista, då jag verkligen inte klarade av att röra mig ur fläcken: mådde så jäkla illa. Ush ush ush. Men det var nog - tro eller ej - värt det, för vi hade otroligt kul med tjejsen ;)
Nu verkar molntäcket spricka upp en aning - bäst att flyga vidare!
Ha en bra måndag & kämpa på! puss  

fredag 19 juli 2013

Interior inspo straight from Sweden

Aaahh, mikä sisustusinspis iskeekään kun selailee (eritoten) Ruotsissa myynnissä olevia asuntoja. Kuvia katselemalla olen jo alkanut hahmottaa, mikä on se "minun" tyylini. Mitäs tykkäät?

Tässä kylppärissä värit ovat juuri sitä, minkälaiset itsekin valitsisin
Aah, tarvitseeko edes sanoa sitä ääneen? Lautalattia <3
Tässäkin värimaailma on se, joka iskee. Tuolit eivät ole minun tyyliäni, mutta nehän voi vaihtaa ;)
Hei miten siistiä olisi avata tuollainen ovi vierailleen?
Hah, meneepä kylppäripainotteiseksi :D Mutta tällekin sanoisin: TAHDON!
Välitila on makuuni turhan rohkean värinen, mutta keittiö on muuten jotenkin.. kiehtova? Rosteri ja valkoinen näyttävät hyviltä yhdessä :) Usein rosteri yhdistetään kiiltävään valkoiseen, mutta ei se hassumman näköinen ole matan valkoisenkaan vieressä!
Kokovalkoinen ei ole "minua", mutta se luo hyvän ja helpon pohjan sisustukselle ja siihen saa helposti vaihtelua väriläiskiä lisäämällä. Valaisin, sekä puhtaan valkoisen, viherkasvien ja ruskean yhdistelmä kiehtoo minua tässä.
 Kaikki kuvat täältä.

Åååh, ett sådant sug att inreda jag får när jag bläddrar (speciellt de svenska) bostäder på nätet. Ju mer jag bläddrar, desto mer hittar jag "min" stil. Vad tycker du?

torsdag 18 juli 2013

The day when I didn´t feel like running

Tänään se tapahtui: päivä, jolloin ei tehnyt mieli juosta. Aamupäivän vietin koneen ääressä puhelin kourassa ja manasin byrokratiaa. Soita sinne, kirjoitakin sähköposti tänne, raavi päätäsi, hengitä syvään ja laske kymmeneen: kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy ja muuttuu. Kai.

Tälläisiä elämäntapamuutoksia (tai miksi tätä nyt voisi kutsua?) en kyllä suosittele kellekään täysjärkiselle, mutta tilanteisiin on vain mukauduttava ja yritettävä nähdä niiden yli.

Iltaisin istun aivan liian kauan koneella ja selailen sivustoja aina tori.fi:stä Pinterestiin, juttelen siinä välissä mukavia Facebookissa ja kuolaan uutuuksia hm.com:ssa ja murehdin ja suunnittelen tulevaa - ei kyllä ole ihme, ettei iltaisin tule uni! Eheei, sen sijaan nousen joka ilta (lue: yö, n klo 00:30) tassuttelemaan hetkeksi ja mietiskelemään, jotteivät murheet ainakaan jäisi asustelemaan sänkyyni. Hetken kuluttua palaan vuoteeseen ja nukahdan kuin nappia painamalla.

Byrokratian seurassa vietetyn aamupäivän jälkeen mieleni teki raitista ulkoilmaa, muttei lenkkiä - ei kävelyn eikä juoksunkaan (!) muodossa. Urheasti kiskoin lenkkikamoja ylle, mutta mieli oli maassa: tiesin jo etukäteen, ettei minulla ollut pätkääkään motivaatiota tallustella yksinäni tietä pitkin, eikä juoksukaan kulkisi eilisen reippaan 10 km repäisyn jälkeen. Eikä liioin olisi reilua kroppaakaan kohtaan lähteä jälleen juoksemaan, kun olen maalla vietetyn 1,5 viikon aikana juossut tai kävellyt JOKA päivä.

Päästyäni pihalle sain idean: trampoliini! Isosiskoni pihassa seisoo lasten rakastama, hervoton trampoliini! A:n miehen luvalla pompiskelin innoissani trampalla, tein kuperkeikkoja ja vedin jopa kuntopiiriä ja olin yhtä Naantalin aurinkoa kun vihdoin lopetin ja läksin takaisin sisälle.

Välillä tekee näköjään hyvää poiketa rutiineistaan täysin ja tehdä sitä, mitä mieli tekee! :) Saas nähdä kellä on etureidet jumissa huomenna ;)

PS: Löysin, Kotivinkki-lehden jutusta vinkkaamana, loistavan, täysin minun tyyliseni nettikaupan, josta tulen ammentamaan niin inspiraatiota, kuin konkreettista tavaraakin (kunhan kukkaro antaa myöden, nimim. sanoin tänään heipat 2000 eurolle..)
pic from weheartit
Idag kom dagen jag än inte upplevt: dagen då jag inte ville springa.
Efter att ha suttit hela förmiddagen och skött papperskrig och byrokrati ville jag ha frisk luft och gick ut, trots att jag varken kände för att jogga eller promenera. Under min 1½ vecka här på landet har jag joggat eller gått VARJE dag och är trött på att göra det längre. Dessutom känns det fel att inte låta kroppen vila och ge den mer varierad träning, vilket jag i vanliga fall håller på med i Björneborg. Efter min 10 km jogging igår behöver kroppen få vila.
Motvilligt drog jag på mig träningskläderna och gick ut och fick en riktig snilleblixt: syskonbarnens trampolin! Med N:s lov studsade jag glatt omkring på trampolinen, övade muskelstyrka och gjorde kulllerbyttor. Med världens bredaste leende gick jag sedan hem och kände mig gladast i världen.
Och vad lär vi (och jag) oss av detta? Ibland skall man inte göra det man tänkt, utan det som känns bäst!
ps. Jag hittade en härlig nätbutik HELT i min stil, varifrån jag tänker få både inspiration, samt skaffa grejer (bara nu plånboken tillåter, hälsar den som idag pungade ut med 2000 euro..)

onsdag 17 juli 2013

I admit it: I´m scared.

Yhtään sen enempää paljastamatta, voin kertoa että taidan alkaa viettämään paaaljon (laatu)aikaa (lue: asumaan) Pinterestissä etsimässä inspiraatiota ja ideoita. Saatan toki eksyä tännekin, mutta fiksuinta olisi etsiä haluamaansa täältä, sekä Facebookin sisutusryhmistä.
 
Muutoksen tuulet puhaltavat, kaverit! ;)  
 
 
 
Utan att avslöja allt för mycket kan jag erkänna att jag troligtvis kommer att bli stammis på Pinterest i jakt på inspiration och idéer. Det vore ett under om jag inte också hamnade in på Ikea.fi, men smartast vore det att fynda det mesta på Tori, samt diverse grupper på Facebook.
A wind of change is blowing, guys ;)
 
pics from pinterest.com
 

tisdag 19 mars 2013

The sunny day when Tweety came around


Tweet, tweet! Nu är påskgräset sått. Vem som väntar otåligare på att gräset skall börja växa - jag eller tipporna - är svårt att avgöra. Men visst är de söta?


Piip, piip! Nyt on pääsiäisruohot pistetty purkkeihin ja itämään. Kumpi odottaa vihreiden ilmestymistä enemmän - minä vai pikkutiput - on hankalaa arvioida. Mutta eivätkös olekin suloisia nuo keltaiset kamut? ;)