Listen to your heart, use your brain and trust yourself - that´s the way you´ll find your own sport: will American football be it? A glimpse of my morning

Matka kohti sosiaalisempaa, onnelisempaa elämää on alkanut ja ensimmäinen lajikokeilu on nyt suoritettu. Missä minä olen tällä hetkellä? Sängyn pohjalla silmät ristissä, niskat jumissa ja pää yhtä sekaisin kuin undulaatti joka on pyörinyt pesukoneessa. Onnistunut kokeilu siis - indeed.

Syypää tähän pöhköön olooni tuskin on kokeilemani laji, enkä suinkaan halua mustamaalata tai poissulkea sitä kokonaan suunnitelmistani, mutta herättyäni 03:47 tänä aamuna pään ja niskan älyttömään jumi-tilaan, tajusin, että olisi aika taas kuunnella itseään ja olla oman onnensa seppä; lajia tuskin on fiksua valita seuran perusteella, vaan omaa sydäntään kuuntelemalla. 

Niin naturelli, kuin naturelli voi olla.. Ja koti-röhnö-vaatteissa.

Kahvi maistuu kaikkein parhaalta kauniista mukista ja siinä Taika-sarjan mukissa on voittaja-ainesta. Siksi juonkin nykyään jokaikisen aamukaffeni sellaisesta ja aamu alkaa hymyillen :)

Kävin eiln kokeilemassa ensimmäistä kertaa elässäni jefua, eli jenkkifutista - amerikkalaista jalkapalloa siis. Päädyin paikallisen joukkueen kotisivuille, soitin naisten joukkueen johtajalle ja sovin, että lähden sunnuntaitreeneihin katsomaan mistä oikein on kyse. Minulla ei ollut minkäänlaista kuvaa tai ajatusta siitä, mitä tuleman piti, vaan menin täysin ummikkona lenkkarit jalassa tutisten kentäln laidalle kurkkimaan. Minut tunnistettiin nopeasti (tod.näk. pelokkaista silmistä?) ja käskettiin pukkariin vaihtamaan varusteita päälle. Astuessani pukuhuoneeseen tajusin, mitä joukkueenjohtaja oli tarkoittanut sillä, että joukkueessa on todella hyvä henki: minut vastaanotti joukko hymyileviä, iloisesti juttelevia naisia ja moni tuli heti jo kättelemäänkin ja toivottamaan tervetulleiksi. Itsetuntoni nousi samoin tein ja änkesin itseni - pienellä avustuksella - asianmukaisiin varusteisiin: hartiasuojuksiin, kypärään ja pelipaitaan.

Kentällä lämmittelimme ensin ja siirryimme sitten tasomme mukaan ryhmiin. Itse harjoittelin kahden muun untuvikon kanssa perusasentoa, kelkan puskemista ja askellusta. Jestas kuinka vaikeata asia, joka näyttää NIIN helpolta, voi ollakaan: pylly matalalla, oikea jalka hieman taaempana, toinen kyynärpää polvella ja toinen maassa. Seuraavaksi askel eteen, samalla kun kädet nousevat maasta. Toinen askel ja käsivarret suoraksi: puske! Ja hengittääkin pitäisi.

Tähän asti treenit sujuivat mielestäni oikein mukavasti ja tunsin, miten salilla käynti oli tuottanut tuloksia: jaksoin vaivatta pysytellä matalalla, eikä reisilihaksia juuri poltellut. Kehonhallintakin oli yllättävän hyvää, eikä tasapaino järkkynyt vaikka jalkoja siirreltiinkin hitaasti - näin alkuun. Pitäessämme juomataukoa katselimme kokeneempien pusktreenejä, samalla kun ohjaajamme neuvoi ja kertoi mitä pelaajat tekivät (tai mitä heidän PITI tehdä). 

Viimeiset 30 minuuttia pääsimme jo sitten tositoimiin kentälle sekajoukkueisiin: juniori-pojat ja naiset. Säännöistä en tiennyt mitään, mutta iskostin päähäni ohjeen jonka sain: seuraa tuota pikkupoikaa - se on sun pelaajasi. Ensimmäisen "down, hut!"-huudahduksen jälkeen tajusin, mistä oli kyse: minun tuli kipittää kuin aropupu pojan perään ja yrittää kaikin tavoin estämään häntä saamasta palloa. Ja jos heitto häntä kohti tulisi ja hän saisi kopin, tulisi minun (liki) kaikin tavoin saada hänet tai pallo kumoon, jotta ei maalia syntyisi.

Pöhköpäisenä ei ole parempaa paikkaa bloggailla, kuin sängyssä. Ja juu, heitin edes lakanat pesuun jotta voisin todeta tehneeni JOTAIN päivän aikana.

Ja ulkona odottaisi mitä kaunein auringonpaiste..

Päähän muistui saman tien jalkapallovalmentajani Matin sanat, miten "Jossu on kuin dieselkone: lähtee hitaasti liikkeelle, mutta kun sen saa käyntiin se kulkee kuin mikä". Räjähtävää voimaa en ole harjoitellut sitten jalkkiksen, enkä saavuttanut poikaa vaikka kuinka kipitin minkä kintuistani pääsin. Yritin ainakin, mutta totesin, että olen aivan liian hidas tämänhetkisessä kunnossani. Harjoittelu tekee onneksi mestarin, eikä mikään ole mahdotonta ellei niin asennoidu. Siinä pelin lomassa seurasin muiden menoa ja katselin, miten peliä pelattaisiin: ensin kovaa kirimistä, koppi ja sitten ees-taas kenttää pitkin seilaillen, vastustajia vältellen juostiin pallo kainalossa. Yhtäkkiä takavasemmalta yllätti vastustaja, boom ja pelaaja ja pallo lennähtivät maahan villisti kierien. Peli seis, olalle taputus ja uudestaan alusta. Huh, aikamoista menoa.

Kotiin ajaessani adrenaliini pumppasi tuhatta ja sataa suonissani ja ilmoitin suureen ääneen kotona, että alkaisin pelaamaan JeFua - äijää eikö? Nyt saisi salilla käynti väistyä, koska olen löytänyt uuden (kutsumus)lajini. Fiilistelyäni ja lajivalintaani ihmeteltiin pikku-An synttäreillä suureen ääneen, mutta en antanut sen lannistaa intoani.

Herätessäni aamuyöstä hemmetimoiseen jumitukseen, havahduin myös ajatukseen, joka todennäköisesti oli vaelellut mielessäni läpi yön: uskallanko sittenkään?

Olin juuri ehtinyt torkahtaa kun herätyskello lähti pirisemään ja tiesin, että tämä päivä menisi sängynpohjalla maaten: kroppa painoi tonnin, niska natisi kun päätä käänsi edes senttimetrin verran, eikä ajatus pysynyt kasassa, vaan maailma pyöri ympäri kun raotin silmiä. Olo oli kuin pahemmassakin darrassa, vaikken alkoholia ole juonut sitten viime viikonlopun, jolloin join lasillisen valkkaria. Darramainen olotila on minun kroppani tapa kertoa, ettei se ole levännyt riittävästi, enkä mahda sille mitään, että se lamaannuttaa minut täysin. Olen toisaalta myös kantapään kautta, ettei minun kannata yrittää sivuuttaa tätä oloa ja painella menemään: olenhan jo pari kertaa herännyt sen myötä sairaalasta, meinannut pyörtyä ja alkanut hyperventiloimaan. Soitin nolona pomolle, etten pääse tänään töihin ja painoin pään takaisin tyynyyn.

Järki, sydän ja unen puutteessa hourailu sai minut miettimään uudestaan: kannattaako minun ryhtyä harrastamaan lajia, jota kohtaan en tunne suurta intohimoa ja intoa, vaan päinvastoin pelkoa, mukavan seuran vuoksi? Hmm, mietitääs: noei. Ei kannata. Totesinkin, että jefu taisi olla väkivaltaisempaa/hurjempaa/rajumpaa kuin mitä olin kuvitellut. En toki kuvitellut sen olevan pumpulimaista ballerina-hyppelyä, mutten jotenkin ollut tajunnut sen olevan noin "raakaa": hullunkiilto silmissä pallollisen pelaajan jahtaaminen, päämääränä tämän kaataminen maahan.

Olen iloinen ja kaikinpuolin tyytyväinen, että kävin kokeilemassa - yrittänyttä ei laiteta ja kuinkas muuten tietäisin mitä jefu edes on! Nostan hattua niille, jotka sitä harrastavat: laji vaatii kovaa lihaskuntoa, periksiantamattomuutta ja kovaa päätä (ihan sanan varsinaisensa merkityksessäkin ;)). Laji ei ehkä sittenkään ollut omani, mutta otan tämän kokemuksena ja mahdollisesti askeleena lähempänä sitä, ominta lajiani - mikä se sitten ikinä tulee olemaankaan.

Jaga bollen, spring, spring, fatta tag i spelskjortan och fäll - boom! Så var åter ett mål förhindrat och ett nytt set kan börja. Min första etapp i "hitta en ny idrottsgren" inleddes igår med inget mindre än jefu, jenkkifutis eller mer officiellt amerikansk fotboll.
Jag råkade av slumpen in på den lokala föreningens hemsida, ringde upp lagchefen och kom överens om att dyka upp på söndagens träning för att ta testa på grenen. Utan att veta vad jag gett mig in på uppenbarade jag mig med darrande ben vid lunchtid vid kanten av spelplan för att delta i kvinnornas träningar. När jag fått order om att gå in i omklädningsrummet och byta om, insåg jag att lagchefen talat sann: ett glass sorl av prat, glada "välkommen"-hälsningar och handskakningar mötte mig då jag stegade in. Direkt kände jag mig självsäkrare och modigt började jag dra på mig utrustningen.
Medan vi nybörjare övade basics, alltså hur man skall stå i börjar-position, samt hur man skall pusha iväg insåg jag hur invecklad grenen egentligen är. So far kändes det ännu bra, men an efter som vi började spela, insåg jag ett faktum: grenen är något helt annat än jag föreställt mig. 
Jag som aldrig förstått mig på våld eller våldsamma sporter, stod nu där mitt på plan och insåg att mitt mål var att dra omkull motståndaren, ifall han kom emot mig med bollen under armen. No mercy - not at all.
Imorse vaknade jag med en molnande värk i axlar och nacke kl 03:47 och visste att det igen skulle bli en "one of those days", med vilket jag syftar på dagar efter nätter då jag sovit sämre än dåligt: jag är dåsig hängig och som i en värre bakfylla (utan att ha rört en droppe alkohol under hela helgen!). Jag vet redan med erfarenhet att jag under sådana dagar inte skall planera något speciellt, utan skall hålla mig så nära sängbottnen som möjligt, då jag några gånger vaknat på sjukhus, hyperventilerat eller varit på vippen att svimma då jag försökt vara duktig och orka pressa på trots tröttheten. Hangover-fiilisen är kroppens sätt att  berätta att jag inte vilat tillräckligt helt enkelt.
Medan jag låg där yrvaken som en ekorre som mitt i vintern börjar leta efter sina nötförråd insåg jag, att det nog skulle vara dags att vara vuxen nog att medge att jag stigit ett steg utanför min comfortzone, då jag högljutt meddelat att jag skall börja spela amerikansk fotboll. Är det någon vits att börja sporta med något för sällskapets skull, då man de facto inte brinner för själva grenen? Näe, exakt.
Jag är nöjd och stolt att jag provade på jefu, men ännu nöjdare och stoltare då jag nu medger att det inte var riktigt det jag tänkt och att det knappast är min grej. Jag vill ändå höja hatten åt som passionerat spelar: det krävs uthållighet, en otrolig och explosiv muskelstyrka, samt ett hår huvud (i ordens sanna betydelse ;)) för att klara av en gren som amerikansk fotboll.
Min färd att hitta "min grej" fortsätter och efter jefun är jag nu en erfarenhet rikare.

I´ve been thinkin' about us and I think we need to have a serious conversation about our future

Viime viikonloppu oli taatusti yksi elämäni hauskimmista: uusia ystäviä, vanhoja ystäviä, naurua, helliä vatsalihaksia ja poskia, tanssia, juhlaa, ruokaa ja juomaa. Siis alkoholia. Yhä uudestaan palaan aiheeseen, josta olen (muiden joukossa) jo pariin otteeseen kirjoittanut ja alkanut pikku-hiljaa sisäistämään mikä kohtaloni on. Taidan kuulua ihmisjoukkoon, jolle alkoholi ei sovi.

Suomalaiseen juhlakulttuuriin (varmaan liki kaikkiin, jos oikein ajattelee?) kuuluu alkoholi - se on ikäänkuin olennainen ja pakollinen osa onnistunutta juhlaa. Vieraiden juomattomuutta ihmetellään ääneen, eikä toista täysin sallittua syytä kieltäytyä juomiselle taida olla kuin raskaus. Autoilijalle toitotetaan, miten yhden nyt aina voi ottaa ja laihduttajille tarjotaan blissimpää versiota tai sitä kaikkein kuivinta valkkaria tai light-versioita - niissä kun on vähiten kaloreita. Jos et ole autolla liikkeellä, et raskaana (tietääksesi), etkä laihduta, joudut usein selittämään pitkän kaavan mukaan, miksi kieltäydyt jalosta kansanjuomasta. Samalla ihmiset takuuvarmasti miettivät, josko sinulla on jonkin sortin juomisongelma; karkaako mopo sinulta käsistä jo yhdestä skumppa-hörpystä kenties? Spekulointi on kovaa, eivätkä selityksesi - olivat ne miten vesitiiviitä tahansa - mene läpi. Olet kummajainen.

Tiesin haluavani kirjoittaa aiheesta heti aamulla herättyäni, koska tiedostin olotilani: en ollut nukkunut kunnolla, olo oli nuutunut ja kroppa oli niin turvoksissa, etten tahtonut katsoa itseäni peilistä. Farkutkin kiristivät kuin makkarankuori hookooblöötä. Ällötti. Alkoholi tekee ihmiset vapautuneimmiksi ja myönnän ja tiedostan itse, että minulla m.m. herkuttelu karkaa käsistä kun juon pari liikaa. Tälle löytyy ihan fysiologinenkin peruste, koska alkoholi laskee verensokeria ja saa himoitsemaan kaikkea makeaa. Pulssi kohoaa alkoholia juotuani, eikä kroppa meinaa rauhoittua, vaikka kävisin nukkumaan lämpimän suihkun kautta. Aamuvirkkuna tapanani on lisäksi täysin spontaanisti herätä jo 8-aikaan, mikä tarkoittaa suurta univajetta kun kotiudun vasta pilkun aikoihin, enkä koko päivän aikana saa oikein mitään tehdyksi. Pää on kuin humiseva, ontto onkalo, kroppa tärisee vähän väliä (vaikkei varsinaista krapulaa olekaan) ja keho turpoaa kuin Paavo Pesusieni uima-altaassa. Illalla kun koitan mennä ajoissa nukkumaan, käy kroppa edelleen ylikierroksilla, enkä saa nukahdettua ja nukuttua univajetta pois. Ja tämä kaikki siis ilman, että olen juonut mitään hurjia määriä (siideri, pari terästettyä glögiä ja kaksi drinksua).

Seuraavana aamuna herään JÄLLEEN krapulamaisena, tärisevänä, mutta tällä hetkellä jo kyöpääntyneenä: hemmetin kuustoista! Tämäkö hinta minun täyty maksaa joka kerta kun juon? Tahdonko inhota omaa peilikuvaani, voida fyysisesti pahoin turvotuksen vuoksi, tiedostaa, ettei treeneistä tulisi mitään (eikä krapulamaisena edes saa treenata) ja pelätä, ettei työn teosta tule koko seuraavana päivänä yhtikäs mitään, koska hoksottimet eivät ole skarpeimmillaan? No en.

Kliseistä kyllä on minun pakko todeta, että hauskaa voin pitää myös ilman alkoholia. En aio alkaa absolutiksi, koska nautin edelleen esim. punaviinilasillisesta, mutta taidan tästä eteenpäin tosiaan todeta, että se riittää - enempi määrä tekee vain hallaa.

Förra helgen var en av de roligaste som jag upplevt på länge: kompisar - både gamla och nya, skratt och ömmande magmuskler, dans, mat och dricka. Ja, dricka i form av alkohol. Och det harmar mig: varför i hela fridens namn skall man alltid tvingas dricka för att uppnå festfiilis?
Till vår finska (fest)kultur hör alkohol som en relevant och central del. Eftersom alkoholen är så viktig, väcker därför någons nykterhet otroligt mycket spekulation och frågor: är du gravid? Har du kanske problem med alkohol? Är du bilburen? Några som helst andra orsaker (eller bortförklaringar) är inte godkännbara. Det hör till att dricka alkohol på fest - punkt slut.
Jag visste att jag ville skriva om detta direkt imorse då jag vaknade: kroppen skakadarrade och kändes svag p.g.a. all sömnbrist, var så svullen att jag inte ens titta mig själv i spegeln, jeansen spände och huuvudet kändes tomt som Sahara. Allt detta bara p.g.a. festandetp på lördagen.
Alkohol sänker blodsockret, vilket sänker ribban för att klämma i mig en massa godis, vilket resulterar i en svullen kropp. Alkohol höjer pulsen, vilket gör att jag inte kan somna in, även om jag tar en varm dusch innan och den morgonpiggelin som jag är, vaknar jag automatiskt redan 8-tiden oberoende när jag kommit hem och lider sedan i flera dygn av matthet p.g.a- sömnbrist. Mest av allt lider jag ändå av att inte kunna träna som normalt: att träna ens i små-krabbis kan vara farligt (och inte är man alltför pigg på det heller p.g.a. sömnbristen)!
Är det faktiskt värt att offra viljan att se sig själv i  spegeln, må och känna sig bra på både jobb, gym eller länkspår och bland folk bara för några drickors skull?
Jag njuter av att dricka ett glas (eller två) rödvin, men tror jag i fortsättningen verkligen skall hålla mig till det. Det passar mig helt enkelt bäst.

Honey, you're thick

Rakastan Hesaria ja eritoten sen lukemista kaikessa rauhassa viikonloppuaamuisin. Mihinkään ei ole kiire ja voi katsella läpi kaikki kiintoisat kirjoitukset, mainokset ja ilmoituksetkin kelloa vilkuilematta. Aikaa on tälläisinä aamuina rajattomasti, muta yksi asia tuntuu aina loppuvan kesken: aamukahvi.

Yleensä juon aamuisin ison mukillisen kahvia arkiaamuisin puuroa lusikoidessani. Arkisin en lue lehteä aamuisin, joten kahvimäärä riittää hyvin. Vaan tänä aamuna huomasin, ettei kahvi millään riitä jos haluan nautiskella Hesaristani rauhassa. Inhoan tunnetusti kylmää tai edes viileää kahvia, joten päädyin keittämään tänä aamuna lisää kahvia vain siksi, että voisin selailla Hesarini loppuun asti kahvia siemaillen. Miksi lehden luku maistuu paremmalta kahvia juoden, kuin ilman? 

Toisille aamukahvi ja -tupakka kuuluvat yhteen - minulle taas Hesari ja aamukahvi ;)

Morgonkaffe och tidningen - en oslagbart kombination enligt mig. Oj så jag njuter av att läsa Hesarin i all sköns ro på lördagsmorgonen och avnjuta kaffe tillika. Problemet är bara att tidningen är så tjock att kaffet ofta hinner ta slut innan jag bläddrat hela tidningen, varför jag imorse faktiskt kokade mer kaffe för att få fortsätta njutningen längre :D

För en del hör kaffe och tobak på morgonen ihop, medan min stora njutning och passion är kaffe och tidningen ;)

Had fun yesterday, but today it feels so pointless and unnecessary. About drinking.

Eilinen SM-kullan voitto ja sen juhlistaminen herätti jyskyttävässä päässäni kysymyksen, jota aloin puimaan enemmänkin ja josta haluan ilmaista näkemykseni myös tänne blogin puolelle: alkoholi.

Minulla oli eilen todella hauskaa ystävien kanssa Ässiä juhlistaessa ja olennaisena osana juhlintaa oli alkoholin juominen. Alkoholi rentouttaa, saa murheet katoamaan (hetkeksi) ja tuo ihmiset ikään kuin lähemmäs toisiaan. Typerille jutuille kikatellaan, jutellaan tuntemattomille kaduilla ja kilistellään ja vietetään hauskaa aikaa yhdessä - mitä pahaa nyt siinä on?

Minuun alkoholi vaikuttaa piristävällä tavalla: hihittelen, hassuttelen ja höpöttelen ja nautiskelen elämästä täysin siemauksin. Varsinkin lemppari-punaviiniä tai -siideriä hörppiessä nautin olostani ja arvostan juhlimista ja "arjen pieniä iloja" todella suuresti. Lisäksi juhlimiseen kuuluu usein nätiksi laittautuminen ja siitähän olen jo aiemmin täällä kertonut nauttivani kovasti, varsinkin kun kaappi tuntuu pursuavan juhlatamineita (paitsi juuri sinä kriittisenä hetkenä kun pitäisi lähteä - miksi aina silloin iskee asukriisi?) Näitä ominaisuuksia pidän pelkästään positiivisina ja ne saavat minut nautiskelemaan alkoholia silloin tällöin.

Mitäs huonoja puolia siinä taikajuomassa sitten on? Jokin syy tälle postauksellehan täytyy olla?
Aivan. Huomasin (jälleen) eilen, miten alkoholi tuo esiin piirteitä, joita en arvosta itsessäni lainkaan: muutun entistä herkemmäksi ja suutun ja loukkaannun aivan mitättömistä asioista ja alan draama queen:mäisesti pilata muidenkin iltaa säälimällä itseäni ja tiuskimalla. Muistan miten harrastin nuorempana jopa katoamistemppuja kun pahoitin mieleni jostakin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Alkoholin huonoista puolista puheen ollen ei sovi unohtaa dagen efter:iä, eli juhlien jälkeistä päivää (joista tämä päivä on täydellinen esimerkki): väsymys, päänsärky, kolotus, kuvotus, itsesääli ja morkkis - näistä kärsii yksi jos toinenkin varsinkin jos alkoholia on tullut nautittua vähän liikaa. Näistä johtuen useimmiten tulee nukuttua pitkään, nysväiltyä sisällä eikä mitään "järkevää" tunnu saavan aikaiseksi. Kaltaistani teho-pirkkoa tämä jos jokin ärsyttää, mutta kaikkein eniten minua harmittaa se, ettei kroppa kestä liikuntaa eikä treenistä voi kuin unelmoida. Itselläni keho turpoaa kuin ilmapallo ja näytän rehellisesti sanottuna raskaana olevalta, koska vatsani turpoaa aivan hullusti (kehtaisinpa julkaista siitä joskus kuvan jossakin, niin tietäisitte mistä puhun..). Kroppa ällöttää, olo ällöttää - kaikki tuntuu olevan huonosti! Kaikenhan kruunaa vielä, jos alkoholia on tullut juotua niin paljon, että se on aiheuttanut pieniä muistikatkoksia eikä esim. muista miksi on tapellut tai kiistellyt jonkun kanssa - ainoastaan sen, miten huono fiilis jostakin on ollut. Osaatte varmasti lukea rivien välistä, että nämä kyseiset erimielisyydet useimmiten koetaan rakkaimpien ihmisten kanssa ja voin luvata, että krapulamorkkiksista pahin (tai ainakin treenin kanssa jaettuna ykkössijana) on se, että on tapellut rakkaansa kanssa - kun syytä ei edes muista!
Alkoholista voi pienissä määrin olla myös hyötyä terveydelle, mutta kyllä siitä enemmän haittaa kuin hyötyä on. En nyt aio luetella kaiken maailman sairauksia ja perhetragedioita, joita se aiheuttaa, mutta koska ravitsemus on sydäntäni lähellä oleva aihe, en voi vastustaa mainita, että alkoholi koostuu ainoastaan "tyhjistä" kaloreista. Alkoholi kuivattaa myös kehoa ja lisää syömishimoa (useimmilla), varsinkin suolaisen himoa, jolloin tulee helposti mätettyä ties mitä. Itselläni alkoholi sekä lisää himoja, että laskee itsehillintää ja kärsin jälkeenpäin juomien aiheuttamaan turvotuksen lisäksi jäätävästi kaiken syömäni aiheuttamasta turvotuksesta. Puhumattakaan siitä henkisestä morkkiksesta kaikesta syödystä (joka harvoin on siitä terveellisimmästä päästä)...

Huh. Näitä ajatuksia pallottelin tänään kun pääsin (vihdoinkin!) ovesta ulos kellon näyttäessä 15:15. Sitä ennen olin vain käynyt pikaisesti lähikaupassa T:n kanssa, sekä maannut sohvalla ja katsonut leffaa ja How I met your Motheria. Toki voin antaa itselleni eilisen jonkin verran anteeksi, koska viime kerrasta, jolloin olen juonut samalla lailla, on kulunut tooodella pitkä aika (olisikohan viime juhlat olleet uutena vuotena?). Hävettää myöntää (itselleni), etten edelleenkään (jo) 23-vuotiaana ole oppinut, että kohtuus kaikessa olisi minulle se paras vaihtoehto. Miksen tajunnut juoda enemmän vettä - kaikkihan sen tietävät, että joka toisen lasin kuuluisi sisältää vettä, eikä mitään muuta. Tai miksi en vain tyytynyt kahteen siideriin ja jatkanut iltaani esim. kevytlimuja litkien, silti hauskaa pitäen ja nauraen? Mielestäni se ihminen, joka ei osaa pitää hauskaa ilman alkoholia, on heikko.

Pelonsekaisin tuntein kohti seuraavaa juhlaa siis. Muistankohan seruaavalla kerralla, miten turhalta koko tämä päivä on tuntunut ja otan opikseni? Toivon mukaan.

Herättääkö tämä sinussa ajatuksia?

all pics from weheartit

Kära svenskspråkiga läsare: denna text är skriven på finska, eftersom jag grubblat på den på finska (underligt nog). Pointen är ändå den samma: vad fan är det för vits att dricka alkohol (åtm. i sådana mängder som jag gjorde igår), då det bara leder till morkkis, svullnad, trötthet och strider som man knappt minns.. Vad tycker ni?

My purrrfect weekend: workout, food & drinks, laughter & people I love

And when I came back home, I got these..

Have to have - even if I wouldn´t like the taste

På kvällen styrde jag stegen mot Citymarket i jakt på bra erbjudanden på Mammuttimarkkinat och kolla en hurdan nyhet jag hittade:

I vanliga fall föredrar jag torr äppelcider (främst för att jag redan fyllt min kvot på päroncider ("yks päärynäasiideri, tsihiii") då jag började min karriär på krogarna), men misstänker starkt att jag kommer att köpa och provsmaka denna cider bara för att det är Viivi-cider eftersom Viivi och Wagner hör till mina stora idoler! Får bara leva i hoppet att smaken passar mina smaklökar...

Illalla suuntasin askeleeni Citymarketin Mammuttimarkkinoille hyvien tarjousten toivossa ja katsokaas mihin katseeni osui: Viivi-siideriin! 
Nykyään suosin ja juon lähes ainoastaan kuivaa omenasiideriä (taisin täyttää kiintiöni makealla päärynäsiiderillä ("yks päärynä, thisisihiiii" Jossu 18v) aloittaessani baareilun), mutta epäilenpä vahvasti, että aion ostaa ja jopa maistaa tätä siideriä vain sen takia, että se on nimenomaan Viivin - suuren idolini Viivi ja Wagner-sarjakuvan hahmon - nimikkosiideri. Saa vain toivoa, että makukin olisi kohdallaan...