Aiming for that Sexy Hair

Viilenevä ilma tuo mukanaan paitsi kylmyyden ja palelemisen ainakin minun kohdallani jokavuotisen ongelman: bad hair day:t. Tukka ei vain tahdo totella, on kuiva kuin korppu eikä iltapäivälllä edes muistuta aamuista luomusta, vaan asettuu littanaksi kypäräksi. Pah.

Hain eilen kampaamostani, Salon 33:sta (klik), Annin suosittelemaa Sexy Hair:n kevyttä hiuslakkaa (tarkemmin sanottuna Healthy Sexy Hair-sprayta, joka sisältää arganöljyä). Sprayasin tuotetta tänään ensimmäistä kertaa tukkaani ja lupaan raportoida, kuinka kävi: pelastiko lakka minut ja hiukseni varmalta tuholta vai ei?

Mikä on sinun luotto-hiustuotteesi?

Det kyliga höstvädret för med sig något som åtminstone jag inte ser fram emot. Förutom kalla händer och tår, samt snorig näsa, lider jag VARJE höst och vinter av torrt hår och desto fler bad hair days. Därför cyklade jag igår via min vakio-frissa Salon 33 (klik).
Anni hjälpte mig att välja en hårspray som möjligen kunde bli min räddning ur Sexy Hairs serie, så nu kommer jag med iver att pröva denna ett par dagar och sedan rapportera om den för er.
Har du någon hårprodukt, som du kan lita på i vått och torrt - även då en bad hair day kommer?

 

Finally 24 - what has changed? A trip from Pori to Porvoo and how I grew up a little - or did I?

Kuten jo aamun pika-postauksessa totesin, on minulla nyt plakkarissa vuosi lisää: täytin lauantaina 26.10 kokonaiset 24 vuotta. Ikäkriisistä ei (tällä hetkellä onneksi) ole tietoa - kärsinhän siitä jo muuttaessani Porista tänne Porvooseen, koska elämä tuntui heittäneen niin 180 astetta ja häränpyllyä ympäri, etten tiennyt mihin suuntaan kääntyisin samaan aikaan kun puolitutut ja tutut julkistivat raskaus- ja muuttosuunnitelmiaan Facebookissa. Itse tulin häntä koipien välissä kotiin, vailla työpaikkaa, kotia tai luottamusta kehenkään. Sain onnekseni aika nopsaan elämästä otteen jälleen, eikä 24. syntymäpäivä ja vanheneminen tunnukaan niin hassulta. 

shirt Tommy Hilfiger jeans Crocker boots Rieker watch MK

Mietin viikonlopun aikana mitä vuoden aikana onkaan tapahtunut ja missä olin tasan vuosi sitten?

Muistan elävästi, miten lähdin kauhealla kiireellä terveysasemalta, jolla työskentelin, kotiin Kamppiin hakemaan laukkuani ja ryntäsin Rautikselle junaan, joka vei minut Poriin. Helsingissä satoi vettä ja tiskirättejä, kun taas Porissa minua odotti 5 cm paksut lumikinokset ja elämäni jännittävin työhaastattelu. Raahasin laukkuani kohti Satakunnan keskussairaalaa, jossa tapasin rekrytoijan, kerroin itsestäni ja pidin peukkuja pystyssä, että minulle löytyisi töitä sairaalasta. Muistan elävästi, miten tuntui hurjalta merkitä silloinen poikaystävä lähiomaiseksi henkilötietolomakkeeseen, mutten viitsinyt kirajata sinne äitiäkään, koska äiti tulisi - mikäli nyt töitä saisin ja muuttaisin - olemaan liki 300 km päässä. Taisin kasvaa hieman, koska tiesin, että muutto pakottaisi minut itsenäistymään ja aikuistumaan ihan oikeasti.

Nyt tasan vuotta myöhemmin heräsin syntymäpäiväni aamuna vanhempieni luota ja sain heti alakertaan tassuteltuani ison halin äidiltä, joka samalla ilmoitti keittäneensä riisipuuroa aamupalaksi - olinhan puhunut siitä tasan viikko sitten. Siinä istuimme pöydän ympärillä: minä, äiti ja iskä ja lusikoimme riisipuuroa, hörpimme kahvia ja höpisimme niitä näitä, minun selaillessa paikallislehteä; aivan kuten 5 vuotta sitten, kun asuin vielä täysipäiväisesti kotona. Teki melkein mieli tirauttaa pari kyyneltä, mutten ole varma olisivatko ne olleet onnen- vai säälinkyyneleitä. Onnenkyyneleitä siksi, että tilanne tuntui niin älyttömän hyvältä ja harmoniselta, mutta surunkyyneleitä, koska on aika säälittävää (kai?) hengailla viikonloppuisin vanhempiensa luona takametsikössä landella - keskellä ei mitään - kun tilanne voisi olla aivan toinen. Minkään näköistä aikusitumista tai kasvua ei siinä ruokapöydän ympärillä ollut havaittavissa - päinvastoin. Tasan vuosi sitten en ikinä olisi kuvitellut, että tilanne olisi tälläinen. Niin se elämä välillä heittää häränpyllyä näköjään.

Eilen sunnuntaina totesin itsekseni, vietettyäni ihanan illan parhaiden rakkaiden tyttökavereitteni kanssa, että olen - kaikesta nössöydestä ja muuttuneista tilanteista huolimatta - onnellinen, että olen tässä ja nyt. Vaikka kulunut vuosi ja elämä ei sujunut, kuten kuvittelin sen tekevän, on se kasvattanut minua ihmisenä. Olen saanut todistaa, miten heikoksi ihminen voi heittäytyä, miten tärkeitä ihmissuhteet ovat ja miten elämä aina kuljettaa. 

Merkkasin äitini lähiomaisekseni potilastietohini pari päivää sitten ja hymyilin itsekseni: olen tässä ja nyt - 24-vuotias nuori nainen, joka seisoo omilla jaloillaan, pärjään omillani ja olen onnellinen. Mutta tarvitsen äitiä ja myönnän sen, etten olisi tässä ilman häntä. Enkä häpeä sitä lainkaan.

 Jag fyllde (äntligen och tyvärr) 24 år på lördagen den 26.10 och nu tycker jag det är dags att kolla tillbaks vad som hänt under det gångna året:
För exakt ett år sedan sprang jag hastigt iväg (allt för tidigt!) från hvc:t där jag jobbade hem till Kampen för att hämta min bag och rusade därifrån till Rautis för att ta tåget till Björneborg. Vid arbetsintervjun vid Satakunnan keskussairaala kände jag för första gången att jag påriktigt höll på att bli vuxen då jag angav min dåvarande pojkvän som näranhörig; det var väl ingen vits att märka dit mamma, då hon skulle befinna sig knappt 300 km ifrån mig!
På min 24. födelsedag vaknade jag hemma hos mamma och pappa ute på landet, serverades risgrynsgröt till frukost och höll på att börja gråta vid matbordet, men kunde inte avgöra om det skulle vara lycko- eller sorgetårar. Lycka för att jag kände mig så otroligt lycklig för att jag hade mamma och pappa där, sorg för att det kändes så himmelens patetiskt att faktiskt sitta där - 24 år gammal - ute på landet med föräldrarna (detta skulle jag aldrig ha drömt om för ett år sedan..).
Det gångna året har varit lärorikt och har bl.a. lärt mig att livet inte alltid går som man planerat, att man kan bli så otroligt svag och liten oberoende ålder, men att man också kan stiga upp från bottnen, växa till sig och mogna.
Igår konstaterade jag att tårarna nog skulle ha blivit lyckotårar: jag är lycklig för att jag är här och nu, 24 år gammal, står på egna ben, men kan stolt märka mamma som näranhörig i sjukjournalen eftersom jag behöver henne och skulle inte vara här utan henne.

Officially 24

Noniin, vihdoin olen KOKONAAN 24-vuotias - en enää liki. Se, onko karttuva ikä positiivinen vai negatiivinen asia, on vielä hieman avoin, mutta suurempaa muutosta itsessäni en toistaiseksi ole huomannut.

Lauantain baarissa käynti tosin todisti, ettei kreisibailaaminen enää tunnu olevan minun juttuni. Rauhallinen jutustelu viinilasillisen äärellä sen sijaan tuntui omimmalta, kuten myös rauhallinen sunnuntai toisen sohvalla röhnötellen, Lentoturmia analysoiden ja ajatuksia jakaen. Ei paha.

Tsemppiä viikkoon, kaverit!

Äntligen (?) är jag fullständigt 24 år gammal. Vare sig det är positivt eller negativt har jag inte ännu bestämt, men tillsvidare har inga större förändringar skett.
Gårdagens söndags-häng gjorde gott - oberoende hur gammal jag är!
Kämpa på med veckan!

If you see me on Friday, you'll see different material on Saturday night.

Mistä tietää, että on hyvä, että juuri tänään on perjantai?

Kun aamulla lähtee pylly pyörimään, vaikka loput kropasta vielä nukkuu, kun hyvä biisi pärähtää radiosta soimaan. Tämä siis jo ENNEN aamukahvia! Huh.

Käkkärä-ponnarikin tuli tehtyä perjantain kunniaksi ;)

 Kun joudut ulko-ovesta jo kuljettuasi tarkistamaan, että sinulla on housut jalassa.

Kun työkaverit miettivät jos pikku-Johanna on kloonattu. Vedin perjantain kunniaksi kahta työlistaa ja hymyssä suin.

Kun toteat, ettet enää jaksaisi neuvotella 7-vuotiaan kanssa 45 min siitä, miksi tulehdusarvo tarvitsisi saada mitata sormenpäästä pienellä verinäytteellä ja miksei mittauksen aikana auta karjua tai potkia. Tämä täti on paha ja pistää - tahdoit tai ei. 

Hauskaa viikonloppua! :)

När vet man att det är skäl att konstatera TGIF?
Då man börjar shakea ass när en bra låt kommer på radion, trots att resten av kroppen ännu är som i koma och kaffet ännu är i kokaren.
Då man står ute på gården och måste kolla att man verkligen klätt byxor på sig.
Då arbetskompisarna oroar sig för om lilla-Johanna klonats (jag drog alltså tvp arbetslistor samtidigt)
Då man inte skulle orka diskutera med YTTERLIGARE en 7-åring i 45 min om varför man behöver få mäta infektionsvärdet från fingerspetsen med ett litet blodprov. Denna tant ger sig inte - tyvärr kidsen!

Ha en bra helg! :)

Shake that funky ass!

Jos eilisaamu alkoi surumielisesti, voisi tätä torstaiaamua kuvailla täysin päinvastaiseksi. Energiaa piisasi kuin pienelle kylälle, joka on upotettu gallialaisten tapaan Asterixin Taikajuomalla ;)

Aamupuurot (maapähkinävoisilmällä höystettynä <3) masussa,  hyvä biisi radiossa - siinä kaikki mitä tarvitaan.

Pyllyt pyörimään!

Om jag igår morse var nedstämd och hade energinivå på 0, kan man gott beskriva denna torsdagsmorgon med ett ord: motsats.
Med morgongröt (med jordnötssmöröga <3) och en bra låt på radion gäller bara en sak: shake that ass!

 

 Mikä biisi? Vilken var låten?

I´m lightning this candle for you

Aamulla minua odotti ikävä tekstiviesti puhelimessa. Pieni kyynel vierähti poskelleni. Vaikka uutinen oli odotettu, tuntuu se aina yhtä epäreilulta.
Uskon taivaan enkeliin, siihen että kaikella on tarkoituksensa. Lepää rauhassa.

När regnet slår emot dig där du går

Och du är fredlöst villebråd

Då vill jag va med dej i tusen år

För att jag älskar dej

När nattens stjärnor börjar visa sej

Och ingen finns där som kan trösta dej

Då ska du alltid ha ett hem hos mej

För att jag älskar dej

Jag vet du inte har bestämt dej än

Men du kan tro på mina ord

Och jag förstod redan för länge sen

Det är vi två som hör ihop

Jag kan offra allting som jag har för dej

Krypa naken genom staden för dej

Ingenting kan nånsin hindra mej

För att jag älskar dej

Nu rasar stormen över öppet hav

Och genom sorgens mörka skog

Framtidens vindar blåser himelen klar

Allting ska bli mycket bättre än du tror

Jag vill se dig lycklig

Jag vill se dig glad

Ge dig allting som du velat ha

Allt som du drömt om ska bli av en dag

För att jag älskar dig

(Mikael Wiehe & Ebba Forsberg)

 

Imorse väntade ett väntat, men ändå så ledsamt textmeddelande i min telefon. Trots att nyheten var väntad, fick den en tår att rulla nedför min kind; det är så orättvist!

Jag tror på änglar och riktar blicken upp mot dem idag och ägnar den vackraste av alla sånger åt Dig idag. Vila i frid.

Have you ever had my kind of Tuesday?

Aamulla teki vain mieli jatkaa unia kellon soidessa ja olisin antanut mitä vain, jos olisin saanut joltakin halauksen. Pitkän ja lämpimän sellaisen. Sen jälkeen olisin voinut jatkaa (talvi)unta, mutta koska kello jatkoi ikävää kilinäänsä jouduin pakottamaan itseni ylös. Vaikka pidän työstäni, tuntui lähtö tavanomaista karkeammalta, koska eilispäivän kiire tuntui kropassa edelleen. Vaatetukseksi valikoitui siksi pehmeä, muhkea neuletakki jonka ostin itselleni viime vuonna synttärilahjaksi. Neuleeseen kietoutuessani tuntui edes hetken, kuin olisi sujahtanut jonkun syliin (sinkun halvin poikaystävä-korvike).

Päivä sujuikin odotettua sutjakammin ja nauroin pitkästä aikaa makeasti. Puheenaiheet nyt eivät ehkä liittyneet töihin, mutten ainakaan itse voinut vastustaa kiusausta höpötellä kaikkia turhuuksia kun minulla kerrankin oli työpari. Oli oikein mukavaa vaihtelua työskennellä parin kanssa kun töitä normaalisti paahdetaan yksinään :)

Iltapäivällä hyödynsin viime viikolta kerääntyneitä ylityötunteja ja lähdin hieman aiemmin ja poikkesin apteekissa hakemassa täydennystä vitamiinivarastoon. Aloitan jokaisen aamuni vedellä, jonka jälkeen kumoan ison lasillisen Beroccaa ja vahvan Omega 3-kapselin ja uskon vakaasti, että olen *kopkop* välttänyt flunssat tämän avulla.

Kotona kävin vain kääntymässä, koska olin jo töissä päättänyt lähteä lenkille. Eilen kävin tekemässä varsinaisen lössö-nössö-mukamas-jalkatreenin salilla, mutten yksinkertaisesti viitsinyt rääkätä kroppaani, joka tuntui vetelevän viimeisiään huonosti nukutun yön sekä todella rankan työpäivän jälkeen.
Tänään sen sijaan askel nousi taas kumman korkeasti, vaikka alaselkää kivisiti ja syke nousi ylämäissä ajoittain jopa hetkellisesti 180-tasolle! Ilma oli ihanan kirpsakka ja mieli ja ajatukset virkistyivät niin, etten jaksanut (taaskaan) välittää kilometreistä vaan annoin jalkojen viedä ja hups! Yhtäkkiä oli jo reilu 11 km hölkätty! Kesällä hankkimani Garmin Forerunner 210 on kyllä lyömätön kaveri lenkillä: sisäänrakennettu GPS, helppokäyttöisyys ja päheä ulkonäkö, sekä mukavantuntuinen sykevyö eivät aiheuta minkäänlaista ahdistusta, vaan toimivat pikemminkin henkisenä tukena minulle - sykkeen seuranta erityisesti: voin helposti seurata miten korkealle syke nousee ja tarvittaessa himmata vauhtia, sekö seurata taivallettua matkaa.

Lenkin jälkeen olin yhtä hymyä ja kävelin loppuverkaksi Intersportiin tsekkaamaan gore tex-lenkkareiden tarjonnan. Olen jo parin vuoden ajan ajatellut hankkia vedenkestävät juoksukengät, jotta juoksuharrastus voisi jatkua hieman inhimillisemmän tuntuisena ja kuivin jaloin myös talvikaudella ja älysin vihdoin toivoa moisia synttärilahjaksi. Myyjän avulla päädyin harkitsemaan Salomonin XA pro 3D ultra 2 gtx-kenkiä. Ero omiin Nike Free-lenkkareihini on valtava, mutta kenkä tuntui yllättävän rullaavalta ja istui hyvin jalkaan, vaikka tottuminen moisten kanssa juoksuun varmasti tulee viemään paaaaljon aikaa - ovathan ne jo huomattavasti painavammat!

Oho, tulipas sekasikiö-postaus. Nyt tämä tyttö suuntaa saunaan ja toteaa, että aamuinen "come and hug me"-modi on kaikonnut ja tilalle on tullut totaalinen mielenrauha. Juokseminen on halvinta terapiaa, tunnetusti. Heippa! Nyt saunaan :)

Ush vet ni. Imorse skulle jag ha gett vad som helst för att ha fått stanna under täcket och fått en stor lång kram. Jag skuller så gärna ha lekt björn och gått i ide och trots att jag gillar mitt jobb, kändes gårdagens stress fortfarande i kroppen och morgonen motvsträvig som ett rostigt rivjärn. Blä. Eftersom ingen kram fanns få, klädde jag på mig en tjock varm tröja som jag köpte pt mig själv förra året till födelsedagspresent. Den kändes så varm och go' att den NÄSTAN kändes som ett surrogat för en kram.
På jobbet steg humöret under dagen då jag för omväxlings skull fick jobba i par: jestas så gott vi skrattade och jestas sådana diskussionsämnen vi behandlade.. :D
Eftersom jag hade övertidstimmar att ta ut, gick jag tidigare från jobbet och styrde kosan via apoteket för att fylla på mina vitaminförråd. Jag börjar varje morgon med ett stort glas vatten, samt en Berocca och en Omega 3-kapsel och tror att jag *knack-knack* undvikit diverse flunsor tackvare detta.
Efter jobbet styrde jag stegen mot motionsbanan och lät benen föra. Gårdagens skrattretande benpass på gymmet var jag allt annat än nöjd med, men jag ides helt enkelt inte pina kroppen då den var så total-slut efter jobbet och en knapp nattsömn. Pulsen steg underligt högt under länken idag, men stegen kändes lätta och sköna och en runner´s flow fyllde kroppen. Det känns så tryggt att springa med min Garmin Forerunner 210, som jag köpte i början av sommaren, eftersom den både mäter sträcka och puls och liksom försäkrar att jag inte tar ut mig; det har jag gjort allt för många gånger redan. Hastigt hade åter drygt 11 km gått och jag sken som solen: oj så jag älskar att springa i friskt höstväder! Efter länken gick jag via Intersport för att kolla in utbudet av Gore tex-skor, vilka jag har önskat till födelsedagspresent. Ett par Salomon Xa pro 3D ultra 2 gtx står nu reserverade och jag överväger verkligen att köpa dem: trots att de är betydligt tyngre och klumpigare än mina Nike Free, kändes de sköna och liksom rullade bra.
Oj, snacka om att inte hålla tankarna i styr :D Summa summarum för idag: morgonens nedstämdhet är borta och ersatt av "aah, jag är så nöjd"-fiilis. Tack och hej - nu går jag i bastun!