lördag 20 april 2013

Welcome flowers and pastels in my wardrobe

Olen jo pitkän aikaa kurkkinut vaatehuoneeseen ja aamuisin tuskaillut, kun ei sieltä tunnu löytyvän yhtään mitään päälle pantavaa. Okei okei, ehkä hieman liioiteltua - varsinkin henkilöltä joka kulkee työmatkansa pyörällä ja jonka vaatevalintohin vaikuttaa sää enemmän kuin tyyli. Mutta minä "hankalana" henkilönä en suostu tyytymään tähän, sillä tykkään pukeutua nätisti ja koska vietän vähintään 8 h päivästä sairaanhoitajan univormussani, vietän mieluusti loput päivästäni itselleni mieluisissa vaatteissa (joka käsittää vaatteet aina biletopeista kulahtaneisiin pyjamashortseihin..)

Vietin eilen perjantaina vapaapäivää ja päätin suunnata kaupungille metsästämään hieman piristystä tylsän ja alakuloisen väriseen vaatekaappiini (jossa vaatteet ovat pääasiassa mustia, valkoisia, tummansinisiä ja beigejä - klassinen kun olen..). Kevättalvella luin huolestunut ryppy otsallani muotilehtiä, joiden mukaan kevään ja kesän muoti tulisi olemaan mustavalkoinen ja pelkistetty. Voihan rähmä - minä kun satun rakastamaan pastelleja! Onnekseni mustavalkoisuus ei olekaan valloittanut vaatekauppoja täysin ja tein aivan mielettömiä löytöjä (monet alennettuun hintaankin!) ja voin paljastaa, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan avasin vaatehuoneen oven hymy huulilla ja annoin silmän levätä hyllyjä katsellessani. Sieltä näkyi nimittäin seuraavaa:

vihreä toppi, korallin värinen t-paita, 3/4-hihainen tipun keltainen paita sekä laivastonsininen tuubitoppi. Kaikki Gina Tricotista.
valkoinen toppi, kukallinen t-paita (jonka kanssa emmin ja pyörittelin pitkään, mutta kotiutin ja tykkään! Molemmat H&M Conscious Collectionista. Bonuksena nappasin mustikkaisen kasvonaamion.
 
Tänään olen ollut aamuvuorossa töissä ja kotiin päästyäni läksin nauttimaan reiluksi tunniksi aurinkoon kävelemään. Punttitreeni ei vaan maita, kun viettää jo 8 h päivästään sisätiloissa ja aurinko paistaa ulkona. Kävelylenkkini tosin muuttui hölkäksi viimeisen 1-2 km ajaksi, koska minua alkoi palleltaa niin paljon kylmän tuulen takia :/
Työpäivän ja lenkni jälkeen olikin todella ihanaa istahtaa sohvalle, napata T:tä kädestä ja jääkylmä Somersby Oragnic Apple-siideri käteen ja kannustaa jätkien kanssa Ässät 4-0 voittoon! ;)
Mukavaa lauantai-illan jatkoa! :)
illan asu: mukavimmat pyjamahousut ja toppi GT
 

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3