tisdag 16 april 2013

M-m-m-massage me, babe!

Heippahei ja hyvää tiistaiaamua!

Viikonloppu on takanapäin, uusi viikko on jo alkanut ja seuraava viikonloppu lähenee - jiihaa! Ulkona ei onneksi sada (kuten koko eilispäivän teki..), joten suunnittelen tässä aamupuuroa sulatellessani ulkona käymistä ennen iltavuoroon lähtöä.

Viikonloppuun mahtui paljon hyvinkin erilaista ohjelmaa, mutta päällimmäisenä ja sydäntä lämmittävimpänä jäi rakkaiden vanhempieni vierailu mieleen. Oli jännä esitellä "uutta" kotikaupunkiani heille ja kertoa minkälaista elämää vietän ja minkälaisissa ympyissä arkeni pyörii, kun he suurimman osan elämästäni ovat olleet läsnä ja osa arkeani ja jokaista päivääni ja sen tapahtumia.

Vaikka kaikkein tärkeintä vanhempien vierailussa oli se, että he tulivat, ei vierailu ainakaan huonontunut siitä, että äiti toi mukanaan mieluisia tuliaisia, m.m. ostoksia Hulluilta Päiviltä.

Seuraava tuliainen ansaitsee, pienestä koosta (ja hinnasta) huolimatta oman postauksensa ja esittelynsä:


Tein tässä jokin aika sitten lupauksen, että alkaisin panostaa enemmän kehonhuoltoon ja venyttelyyn ja olennaisena osana tätä pidän ms hierontaa. Nähtyäni Steffin blogissamän Casallin nystyrä-hierontapallon, laitoin oitis äidille viestin ja pyysin häntä käymään Stadiumilla hakemassa minulle sellaisen. Ja kyllähän mamma toi ;)

     
Pallo on halkaisijaltaan 7,5cm ja materiaaliltaan joustavaa muovia (?).Stadiumin kotisivuilta löysin pallosta seuraavanlaista infoa, joka tuki ostopäätöstäni (varsinkin viimeinen kohta):

Casall Massage Ball:
Hierontapallo, joka lievittää stressiä ja jännityksiä käsi-, niska- ja selkälihaksissa sekä jalkapohjissa. Halkaisija: 7 cm.
  • Hierontapallo

  • Halkaisija: 7 cm

  • Lievittää stressiä ja jännityksiä

    Tähän asti olen pyöritellyt palloa käsivarsilla, säärillä ja varovasti niskalla (muuhun en ole ylettänyt ;)) ja suunnitteilla on pyytää T:tä pyörittelemään sitä selän päällä lihaksia (huom! ei selkärangan päällä!) rentouttamaan. Ainakin hauislihaksella, jota olin treenannut edeltävänä päivänä, hieronta tuntui todella rentouttavalta ja mukavalta, vaikkakin alkuun aika hassulta pallon nystyröistä johtuen. Nystyrät eivät siis ole mitenkään lörtsön pehmeitä eivätkä painu kasaan kun palloa painaa alustaa kohti, vaan niiden hierova toiminto nimenomaan perustuu siihen, että nystyrät saavat verenkierron paranemaan paikallisesti hierottavaan kohtaan.

Pallo on pienen kokonsa (7,5 cm) puolesta todella kätevä ottaa matkalle tai vaikka salille loppuvenyttelyyn mukaan ja sen voi kätevästi huuhtaista vedellä, mikäli se sattuisi likaantumaan. Pallo soveltuu koko kehon hierontaan eikä sen käyttö rajoitu pelkästään suuriin lihaksiin: päänahka, kämmenet ja jalkapohjatkin saa tällä kätevästi hoidettua!
Sokerina pohjalla ja pisteenä i:n päällä on kaikkien näiden ylistyssanojen lisäksi hinta: 6,90€
Itse ostin palloni siis Stadiumilta, mutta uskoisin sen löytyvän myös muista urheiluliikkeistä. Stadiumilta olen tosin tykännyt ostaa suurimman osan urheilukamoistani, koska Stadiumilla on ehdottomasti halvimmat hinnat ja heidän oma Soc-merkkinsä voittaa monesti kalliimmat brändit mennen tullen käytössä vaikka halvempia ovatkin ;)


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3