tisdag 15 januari 2013

Sometimes I just hate you

Kvinnor, tjejer, flickor. Ni kommer (förhoppningsvis) att förstå mig i detta, möjligen t.o.m. känna igen er. Män, killar, pojkar - ni kommer (tyvärr) ALDRIG att förstå detta. Hormoner - de suger.

Mitt temperament är ganska varierande och hetsigt, vilket innebär att jag kan svänga från glad och hoppsig till bitter och negativ på en nanosekund och ofta utan någon större orsak. Det känns ytterst irriterande då jag märker hur humöret slår om och hur jag hinner öppna munnen, släppa ut en spydig kommentar, innan jag hunnit tänka. Direkt efteråt ångrar jag mig och förbannar mitt barnsliga beteende - som om jag vore en utomstående person som observerar mig själv! Weird, jovisst, men ack så jobbigt.

Humörsvängningarna framhävs speciellt då det är dags för den tiden av månaden. Hormonerna spinnar på enorma varv och känslorna varierar från gråt och tjut till högljutt skratt och "jag är den lyckligaste i världen"-fiilis. Oftast lider jag främst av det sämre humöret då den tiden av månaden nalkar och denna dag är ett ypperligt exempel: jag ställde mig framför spegeln, testade kläder ur garderoben och konstaterade att jag gått upp i vikt, eftersom magen putade (i själva verket hade jag precis innan ätit morgonmål, druckit 4 koppar kaffe samt 1 l vatten - vadå vems mage putar inte efter en sådan mängd?!). Dessutom kände jag mig enormt trött och helt utmattad, trots att jag sovit längre än normalt och tyckte jag var lat då jag inte gjort någonting vettigt, trots att klockan närmade sig 12 (att blogga och tvätta byk räknas väl inte som smart?).

Tårögd drog jag ut på promenad och tyckte synd om mig själv: T pussade mig inte på rät sätt, jag borde orka gå till gymmet och fixa min kropp i skick, jag borde dammsuga huset.. Och allt detta p.g.a. detta hormonsvall.

Jag avskyr hormoner. Åtminstone en gång i månaden.


Tytöt, naiset, likat. Tulette (toivon mukaan) ymmärtämään minua, kun kerron seuraavaa. Joku saattaa jopa tunnistaa itsensä. 
Pojat, miehet, äijät. Sori, mutta ette tule koskaan, KOSKAAN, ymmärtämään seuraavaa ilmiötä.
Hormonit ovat syvältä.
Olen jo pienestä pitäen ollut aika temperamenttinen luonteeltani ja mieleni on muuttnut nopeasti, aina naantalin auringosta ukkosmyrskyyn - iloisesta surulliseen. Mitään suurempaa syytä tunteiden vaihtelulle ei tarvita, vaan fiilikseni vaihtelevat nanosekunnissa ääripäästä toiseen. Hölmöintä on vielä se, että voin joskus vain ihmetellä - ikään kuin ulkopuolisena - omaa tunteittenni vuoristorataa.
Kyseinen "vamma" korostuu nykyään varsinkin kun SE aika kuukaudesta koittaa: hormonit hyrräävät kuin muurahaiset pesässä ja tunteeni vaihtelevat itkusta nauruun vuoron perään niin nopeasti etten hädin tuskin pysy itse perässä. Useimmiten se huonompi fiilis on voitolla pari päivää ennen sitä hetkeä kuusta ja tämä päivä on tyypillinen esimerkki siitä: seisoin peilin edessä sovitellen vaatteita ja totesin lihoneeni, koska maha pömpötti (hmpf. kenen maha nyt EI pömpöttäisi jos olisi hetkeä aikaisemmin syönyt aamiaista, juonut 4 kuppia kahvia, sekä litran vettä?). Lisäksi minua vaivasi ihme-väsymys, vaikka olin nukkunut normaalia pidemmät yöunet, ja tunsin suurta morkkista siitä, etten ollut tehnyt "mitään fiksua" vaikka kello lähenteli keskipäivää (bloggailu ja pyykinpesu eivät siis kuulu fiksuihin tekoihin). Kaiken kukkuraksi mollasin itseäni, koska en väsymyksen tkaia jaksanut raahautua salille, vaikka pitäisi - mahakin pömpötti siihen malliin! 
Itku kurkussa ja kyyneleitä pyyhkien lähdin tunnin reippaalle kävelylle: T ei pussannut sillä tavalla kun halusin, minun pitäisi imuroida, pitäisi käydä salilla - onhan minulla vapaapäivä! Ja kaikki tämä hormonien tähden. Inhoan hormoneja. Ainakin kerran kuussa.

hah, best summary ever! 
pics from weheartit.com

4 kommentarer:

  1. *skrattar högt*
    amen to that sister! :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Thank God har jag en soulsister ;)

      Radera
  2. Hormoonit osaa kyllä olla syvältä. Mulla ei koskaan PMS ole vaikuttanut mielialaan, mutta olen yleisesti todella herkkä. Jos katson surullisen elokuvan tai näen pahaa unta, niin saatan murjottaa päivä tolkulla jälkeenpäin. Aivan järjetöntä... joskus se vähän naurattaa :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mulla oireet onneksi vaivaavat useimmiten vain päivän tai kaksi, mutta silloin on tiedossa niin tajutonta makeanhimoa kuin tunteiden vuoristorataakin :D

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3