Pitkästä aikaa sunnuntaibloggailua, rentoa hengailua ja päivän asu-kuvia - varsin harvinaislaatuista matskua tässä blogissa. Tiedossa on (lisää) pohdintaa parisuhteista, unelmoinnista, yksinolosta ja riippuvaisuudesta. Tervetuloa sunnuntaiajelulle kanssani.
Heräsin tänään aamulla sangen ikävään ääneen: poikaystäväni lähti ohjuksena sängystä klo 7:06 ja hetken kuluttua kuului örvellystä oksennusefektien seuraamana vessasta. Great! Eikä me edes käyty ulkona eilen, vaan vietettiin leppoisaa lauantai-iltaa siivoillen, dataillen ja uunipatonkeja, sekä puolikkaat punkkulasilliset nautiskellen ja vietettiin laatu-parisuhdeiltaa. Se, että herää sunnuntaiaamuna oksennusääniin ei ole mikään ihme tai kumma, mutta mielestäni on sangen epäreilua tehdä niin, jollei edes ole käynyt viihtellä :'D Yritin siinä sitten sulkea (ällöttävimmän äänen jonka tiedän) päästäni ja nukahtaa, mutta siinä onnistumatta. Pari tuntia pyöriskeltyäni päätin sitten luovuttaa ja nousta reippaana tyttönä. Harmitti aivan pirusti, koska viime sunnuntait olen herännyt liki kymmenen tunnin yöunien jälkeen, makoillut pussaillen ja halaillen pitkään ja viettänyt lagaus-aamuja pitkän kaavan mukaan aamupalaa kaikessa rauhassa nautiskellen, ristikoita ratkoen ja Cosmoja lukien rakkaani seurassa. Tänään sain tyytyä reilu 6h yöuniin, radion, uusimman Cosmon, sekä aamupalan seuraan. En kuitenkaan antanut tämän latistaa menoa, vaan tunsin suurta sympatiaa oksentavaa parkaa kohtaan ja tekaisin pannukakun uuniin paistumaan, jotta toisella olisi jotain jolla herkutella kun ruoka alkaisi pysyä sisällä. Siinä omppu-rahka-mysli-comboa mutustellessani totesin, ettei tämänlainen aamunaloitus toisaalta tuntunut yhtään tyhmemmältä vaan oli päinvastoin kivaa vaihtelua. Eihän karkkikaan maistu, jos sitä syö joka päivä; ei makeaa mahan täydeltä, koska silloin arvostus sitä kohtaan laskee ;) Aamupalan jälkeen tiskasin vielä tiskivuoren, siivoilin keittiötä ja pesin koneellisen pyykkiä, ennenkuin oli aika suunnata ulos auringonpaisteeseen. Ulkona oli täydellinen lenkkikeli: 2 astetta pakkasta, kevyt tuuli, auratut (kävely)tiet ja kirkas auringonpaiste. Väsymys kaikkosi kuin itsestään kun lähdin hiljakseen hölkkäämään vailla päämäärää ja nautin täysin rinnoin raikkaasta keväisestä kelistä. Tälläisenä tykkään eritoten pitää sunnuntain urheilut: fiilis pohjaisina, rentoina ja vailla minkäänlaista pakkoa. Mielenkiinnosta pidin toki kännykässä Sportstrackerin käynnissä, mutten katsonut kelloa, liioin sykemittariakaan (noh, sellaista minulla ei edes ollut tänään mukana) enkä suorittanut: nautin vain ja annoin jalkojen viedä. Katselin muun muassa erilaisia taloja ja haaveilin, minkälaisen talon itse joskus haluaisin. Unelmointi on ihanaa: se antaa mahdollisuuden pallotella eri vaihtoehtojen välillä, karata jonnekin kauas ja se on ilmaista. Unelmoida voi missä vain, eikä mikään ole mahdotonta, vaan kaikkein mahdottomimmastakin voi unelmoida eikä kellekään tarvitse kertoa unelmiensa kohteesta, ellei halua. Minusta on hauska huomata, miten makuni on iän (?) myötä muuttunut: ennen unelmoin mansardikattoisesta ja vanhanaikaisesta ok-talosta, mutta nyt huomioni kiinnittyi yhä enemmän modernimman mallisiin kaksikerroksisiin puutaloihin. Huhheijaa, pelonsekaisin sitä päivää, jolloin se oma talomalli pitäisi osata valita, odotellen :D Lenkin (7,72 km hitaaseen 6:46/km-aikaan) jälkeen oli mieli levännyt ja ihmeen virkeä, vaikka väsymys toki painoi lyhyehköjen yöunien jälkeen edelleen. Onneksi on sunnuntai: silloinhan SAA ihan luvalla olla hieman vajaatoimintainen ;)
Yllä mainittu "leivon, tiskaan, pyykkään"-käytös on itselleni aivan tyypillistä jonkun rakkaan sairastaessa: teen askareita toisen puolesta ja osoitan myötätuntoa ja rakkautta teoin. Muistan miten iskä teki samoin meidän sairastaessa pieninä: flunssaiselle karhunpojalle kannettiin kaupan kalleinta vitamiinimehua, lehtiä ja appelsiineja ja päätä siliteltiin aina ohi kävellessä. Lässyn-lässyn-säälipisteitä ei herunut, mutta empatian pystyi aistimaan selvästi. Timantteja tai muuta suurta ja rahallisesti arvokasta ei saatu, mutta rakkautta pienin teoin osoitettiin normaalia enemmän sairastavaa kohtaan. Muistan edelleen kuinka hyvältä se tuntui sohvan pohjalla maatessa ja uskon siksi toimivani samoin aivan luonnostani jonkun rakkaan sairastaessa: haluan osoittaa, että välitän ja rakastan - olevani paikalla - toisen ollessa heikko.
 |
| jacket Evechic jeans Mango boots UGG Australia bag Michael Kors |
Iltapäivällä suuntasin vanhempieni ruokapöydän kautta Porvooseen viettämään pitkästä aikaa sunnuntaipäivää yksinäni. En muista koska viimeksi olisin hengaillut näin pitkään sunnntainpäivänä yksinäni ja myönnän, että se alkuun hirvitti: mitä ihmettä keksisin ajanvietteeksi? Sunnuntait vietän
useimmiten aina landella T:n tai jommankumman vanhempien luona hengaillen, eikä tälläinen yksinolo ole kuulunut kuvioihin pitkiin aioihin. Näinhän se usein parisuhteen myötä menee: harvoin vietetään aikaa yksin (harrastuksia ei lasketa!), vaan vapaa-aika menee yhteisiä juttuja tehden, arkea yhdessä pyörittäen ja perheitä tavaten. Olen ties kuinka monta kertaa toitottanut T:lle, kuinka tärkeätä minulle on, että meillä on ne n.s. "omat jutut" ja vietetään aikaa erillämme ja että saan olla yksin - myös kotosalla. Koska emme asu yhdessä, toteutuu tämä yksinolo aivan luonnostaan tällä hetkellä, mutta avoliitossa se vaatii jo hieman järjestelyä. Itselleni toki yksinolo tarkoittaa myös sitä, että saan maata yksinäni makuuhuoneessa ovi kiinni kone nenän edessä ja ettei toinen 20 minuutin välein tule kysymään mitä teen, saako lyöttäytyä seuraan tai koe meidän olevan riidoissa, koska en osoita mielenkiintoa toista kohtaan pariin tuntiin. On siis sangen epäloogista, että jopa jännitin miten pärjäisin yksinäni tämän illan, kun yksinoloa niin suuresti kuitenkin arvostan ja vaadin ja alkusyksystä Porvooseen muuttaessani hengasin monta viikkoa yksinäni - ketään edes kaipaamatta!
Noh, mitä voin todeta: hyvinhän tämä sujuu. Kävin ruokakaupassa, pesin pyykkiä, ripustin verhot, siivoilin ja nyt istun tässä sohvalla bloggaamassa, radiota kuunnellen. Vaikka yksinolo tuntuu hyvältä, on myös kiva huomata, miten toista (tai toisia) kaipaa kun heidän seurassaan ei vähään aikaan ole. Sitä ikään kuin arvostaa toista aivan toisella tapaa, kun ei kokoajan kyhnytä toisen kyljessä kiinni ;)
Kaipa minä jatkan tästä sunnuntai-iltaani. Para-aikaa paistan parsakaali-paprika-munakasta, aion ripustaa pyykit ja katsella TV:tä. Pikkuhiljaa voikin sitten jo alkaa valmistautumaan tulevaan viikkoon käpertymällä peiton alle kivan kirjan kanssa, unelmoida ja todeta, että sitä osittain jo elääkin unelmaansa ;)
Ah, en så chill söndag jag så småningom har bakom mig. Visserligen började min söndag på ett ytterst obehagligt sätt då jag väcktes av ljuden från T som kräktes i badrummet och lyckades inte somna om, trots att jag försökte. Morgonen spenderade jag effektivt genom att pyssla i T:s bostad, laga pannkaka (så att han har något gott att äta när maten äntligen börjar smaka), diska och tvätta byk. Jag minns hur pappa alltid pysslade litet extra om oss då vi var sjuka och hur bra det kändes att veta att någon verkligen brydde sig och tyckte (lite) synd om en. Varken diamanter eller "vvvvooooooiiii vad det är synd om dej"-kommentarer fick man, men vitaminrika juicer, tidningar och klapp på huvuden som tecken och bevis på kärlek och omtanke överöstes den sjuka med och oj så det värmde hjärtat. Jag tycker det är kul att helt spontant och naturligt för denna tradition vidare varje gång någon när och kär är sjuk i form av små ting, som pannkaka eller en klapp på kinden. Efter allt pyntande drog jag ut på en lugn, härlig uppfriskande joggingtur och beundrade nybyggen och drömde och fantiserade om ett eget hus. Jag brydde mig varken om tid, hastighet eller kilometrar och njöt i fulla drag av den vårkänsla som kroppen fylldes av i solskenet.
Denhär söndagen har i övrigt skiljt sig så totalt från mina sedvanliga söndagar att jag knappt kan tro det är sant. På eftermiddagen fick jag skjuts in till Borgå och hade (nästan) stress för hur jag skulle få eftermiddagen och kvällen att förlöpa då jag efter en otroligt lång paus skulle fira den ensam. Hah, såhär efteråt tänkt (nu när klockan närmar sig 19) är det nästan skrattretande att jag för någon timme sedan var orolig för vad jag skulle hitta på att göra och för att jag skulle känna mig ensam. Jag var till matbutiken och Seppälä, tvättade byk, ordnade saker och fixade allt möjligt smått här i bostaden och satte mig sedan ned för att blogga ett tag. Då jag i början av hösten flyttade till Borgå spenderade jag flera veckor såhär - ensam - och njöt i fulla drag! Ikväll har jag visst njutit av att vara ensam, men också av att inse, att jag saknar de(n) andra då jag inte är i dess (eller deras) sällskap och åter förstått att det gör gott att vara separerade emellanåt; då uppskattar man den andra betydligt mer. Man skall liksom inte få för mycket av det goda ;)
Mmums. Nu skall jag stoppa i mig min broccoli-paprika-omelett och se på TV. Småningom kan jag redan börja förbereda mig inför kommande vecka och krypa in under täcket, läsa en bok och drömma - och inse att jag delvis redan fått några drömmar i uppfyllelse ;)
