tisdag 15 oktober 2013

No matter how high you score, you´ll never be good enough

Suorita, aseta tavoitteita, pyri parhaaseen, panosta, tee - älä nyt himpskatti soikoon ainakaan tyydy vähempään tai makaa reporankana paikallasi. Mitä enemmän suoritat, teet ja tuotat lopputulosta, sitä parempi.

Ajatus tähän postaukseen syntyi pitkiksellä, jolla äsken kävin. Töissä minulla oli suoraan sanottuna pask kettumainen päivä: mikään ei vain tuntunut kiinnostavan. Jaksoin hädin tuskin hymyillä potilaille, mutta päätin, etten antaisi huonon boogieni pilata heidän päiväänsä - käynti terveyskeskuksessa kun nyt ei muutenkaan kuulu useimmiten ihmisten lempitouhuun. Päivän statuspäivitykseni Facebookissakin oli Asennevammatiistai - ihan vain siksi, että teki mieli saada myötätuntoa ja sääliä - myönnetään!


Anyhow. Takaisin pitkikselle, jolle lähdin maattuani hetken sohvalla. Päätin, että juoksisin niin pitkään kun juoksu tuntui hyvältä. Viime juoksulenkkini tein sunnuntaina, jolloin postaus What we in Finnish would call paska lenkki syntyi: juoksu ei yksinkertaisesti vain kulkenut. Päätin siis, että suuntaisin takaisin kotiin, heti jos juoksu alkaisi tökkimään, jotten kehittäisi inhoa lempilajiani kohtaan. Huomasin jo alkukilometreillä, miten "suunnittelin" juoksevani 10 km, jota olen viime aikoina tehnyt aivan spontaanisti 1-2 kertaa/viikko. Manasin itseäni ja kelasin, kenen hemmetin takia sinne lenkille olinkaan lähtenyt: itseni vai jonkun muun? Tästä se ajatus sitten poiki eteenpäin ja päästään (vihdoin, aasinsiltaa pitkin päivän aiheeseen): suorittaminen - miksei nyky-yhteiskunnassa ole OK tyytyä siihen mitä on, vaan pitää pyrkiä aina vain parempaan?
 
Ei enää riitä, että olet hyvässä kunnossa. Sinun tulee olla fit. Mieluiten bikini-fit.

Ei ole ok harrastaa liikuntaa, koska se on hauskaa ja täyttää SPAT-koodin A98: Terveyden ylläpito/Sairauden ennaltaehkäisy - ehhei! Sinulla pitää vähintään olla treeniohjelma ja PT, joka piiskaa sinua säännöllisin väliajoin.

Töissä et saa vain tyytyä nykyiseen asemaasi, vaan sinun pitää alati kouluttautua ja oppia lisää, sekä mielellään erikoistua johonkin ja saada pieni prefixi titteliisi (ja mikäli et ole sairaanhoitoalalla mahdollisesti myös pieni bonus palkkanauhaasi) 


Juoksulenkki - jonka piti tuottaa minulle nautintoa ja raitista ilmaa - muuttuikin yhtäkkiä suorittamiseksi. Ja kyllä minua suututti: hemmetti, että meinasinkin mennä lankaan! Siltä seisomalta (tai no askeltamalta) päätin, että juoksisin ihan oikeasti vain niin pitkään kuin se tuntuisi hyvältä, sykemittaria seuraillen, mutta kilometreistä vähät välittäen.

Loppumatka muuttui toki hieman tuskalliseksi, koska vatsassa alkoi vääntää (kuten aina 10 km kohdalla), mutta nälkä "hieman" kasvoi syödessä kun huomasin, että 10 km rajapyykki oli ohitettu jo aikaa sitten ja askel tuntui edelleen kevyeltä.

Kotiportilla harmitti lopettaa juoksu, koska askel todella tuntui keveältä ja olisin helposti voinut vielä jarkaa, mutta koska vatsaa väänsi jo sen verta että naamakin alkoi irvistää, tyydyin - toki hymyssä suin - lopputulokseen 12,6 km ajassa 1h 22 min

Kilometreistä ja ajasta viis, olin todella tyytyväinen suoritukseeni, koska se todella tuntui hyvältä - niin kropasta kuin päästäkin.  

Haastan SINUT miettimään, kenen vuoksi suoritat, seuraavan kerran kun jotakin teet. Se tekee hyvää.


Dethär har definitivt inte varit min tisdag, då jag varit allt annat än mitt glada pigga jag. Hah, tvärtemot fick jag riktigt kämpa för att orka le och vara söt mot patienterna, men vägrade visa sura miner åt dem, då största delen ändå tycker att det är obehagligt att komma till hvc.
Efter att ha vilat en stund på soffan efter jobbet spände jag skobanden (älska mina gula Nike Free 3.0)  och begav mig ut och springa och bestämde mig för att springa så länge som det kändes bra. Senast jag sprang (för två dagar sedan på söndag) löpte joggandet allt annat än bra (vilket ledde till inlägget What we in Finnish would call paska lenkki). 
Redan under de första kilometrarna irriterade jag mig på tankarna om att "jag nog skall orka springa 10 km idag" (vilket jag under de senast veckorna gjort alldeles spontant 1-2 ggr/vecka) - vadå tänk om benen skulle bli trötta redan efter 4 km då? Skulle jag tvinga mig själv att springa eller? Till vilken nytta? Här kommer vi - via åsnebryggan - in på dagens ämne: att prestera, vilket man inte i dagens samhälle mer kan undvika.
Det räcker inte att må bra i sin kropp - du måste vara fit! (helst bikini-fit) 
Det räcker inte att sporta för att upprätthålla hälsan och må bra (och uppfylla kraven för min favorit-SPAT-kod A98: Terveyden ylläpitp/Sairauden ennaltaehkäisy) - nää, du skall ju ha gymprogram och en PT som piskar på dig.
På jobbet skall du absolut inte nöja dig med det du är. Du skall fortbilda dig, skaffa ett prefix till titeln och (ifall du inte är i sjukvårdsbranschen) kanske få ett litet bonus i lönen.
Det centrala är ändå att du inte duger som du är; du räcker helt enkelt inte till.
 Fan anamma tänkte jag och ändrade attityd medan jag sprang: jogga gör jag för att må bra och få frisk luft - inte för någonting annat!
Stegen blev allt lättare, då jag glömde kilometrarna och koncentrerade mig på att hålla pulsen på OK-nivå och njöt i stället. Visst måste jag erkänna att de sisa kilometrarva kändes tunga då det började vrida i magen (vilket det alltid gör vid 10 km), men jag kunde helt enkelt inte sluta. Framme vid hemporten var jag lite ledsen för att tvingas avsluta, eftersom jag lätt ännu kunde ha fortsatt springa, men nöjde mig med 12,6 km på tiden 1h 22 min och gick hem och skonade magen. Men visst är jag nöjd med min prestation, främst för att det kändes så otroligt bra för både kropp och själ (ghah, låter som direkt ur Bibeln..), men mest för att jag kunde lyssna på mig själv och glömde prestationsångesten.
Jag utmanar nu dig: nästa gång du gör någonting, fundera över vem det är som du gör det FÖR. 

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3